13.11.11 Stadin pärtsäreiden romppeet Lohjalla. Piilokuva.
|
Stadin Pärtsäreiden
perinteinen Isänpäivän rompetori Lohjan Sittarin
parkkihallissa. Käyn suhteellisen usein ko.
kaupassa, mutta en koskaan ole nähnyt
parkkipaikkoja yhtä täynnä kuin tänään ja kauppa
oli kiinni! Olivat Isät saaneet hyvin lupaa
tulla paikalle. Yläkuvassa muutama
näyttelymotukka ja alla vimosen päälle
hyvännäköinen jäykkäperäinen Trumppa
trialiin. Ei valitettavasti ollut
tekijän/omistajan nimeä näkyvissä. Omat ostokset rajoittuivat n. max 30 euroon. Tuttuja oli mukavasti paikalla, sehän on varmaan yksi näiden tapahtumien tarkoituksista. |
|
Etsi kuvasta ns. "Helposti kilpiin" 125ksm Montesa. Voin vinkata sen verran, että se ei ole piilotettu tuonne peltikaappiin, siellä on nestekaasua. Artolla taitaa omakotitalo olla valmiina, kun mainitsi tulevansa tällä Montesalla ensi keväänä klassikkitapahtumiin!! |
12.11.11 Klassista trialia Jorvaksen Kvis'issä, pinnapäivitys klo 21.15. Nuoriso lisenssi, pakko ajaa ulkomailla?
|
Onneksi motukkaharrastukselle on olemassa ns. hyviä ihmisiä. Anders on ehdottomasti yksi heistä. Tänään Klasikkiharrastajat kokoontuivat Andersin pihaan ja siitä sitten hänen takametsään. Kymmenen jaksoa, yhteinen lounas ja jälleen kymmenen jaksoa. Upea avaus Isänpäivän viikonlopulle. Tässä muutama räpsy. Petteri sähkötti kerätyt pisteet |
![]() |
Tämä on tämä ikuisuusasia. Saamme houkuteltua
jonkun nuoren motukkalajimme pariin. Nyt laji ei
ole tärkeä. Lapsi haluaa tulla mukaan
kilpailemaan ja mittaamaan omaa osaamistaan.
Suomen Moottoriliiton alaiseen kilpailuun lapsen
täytyy lunastaa Lisenssi. Ihan ok sinällään,
mutta ................Onko lapsen todellakin
"pakko" lähteä myös sinne Australiaan
ajamaan välittömästi? Moottoriliitto voisi/pitää julkaista kuinka monta suomalaista esim. 10-12 vuotiasta kilpaili ulkomailla vuonna 2011. Suomeksi sanottuna tämä lisenssipolitiikka on syvältä. Liitto hehkuttaa myös Nuori Suomi-juttuja. Tämä lisenssipolitiikka EI VOI OLLA LINJASSA Nuoren Suomen kanssa. Vai onko Petteri Kilpinen?? |
111111 Satayksitoistatuhattasatayksitoista klo satayksitoistatuhattasatayksitoista. Reijo Niemelä ja Beta. Clean To The Finish. Niklas Ajo Epsanjassa.
![]() |
Onhan tämä aivan pakko? Onhan? Historiallinen päiväys ja kellonaika. |
|
Vuosi sitten Reijo Niemelä ja Beta motor siirtyivät uuteen aikakauteen suhteissaan. Lapo Bianchi on tuttu monille suomalaisille trial-immeisille. Lapo johtaa nykyisin Beta tehdasta menestyksekkäästi . Betan perustaja Iskä Giuseppe on jo aika iäkäs. Tässä muutama kuva Reijon "Farewell"-käynnistä Rignano sull'Arno'ssa. |
![]() |
Ostin netistä
(VMPK.FI) Sammy Millerin kirjan. H-vetin hyvä
ostos alle kahdenkympin. Kirjanen on vuodelta
1974. Tätä kun lukee niin kaikki jaksot ovat
aivan paperia jatkossa.![]() Nuori Sammy Hamilton vielä Irlannissa yläkuvassa omall SH speciaalilla. Ehkä vähemmän tiedettyä on, että Miller ajoi myös rr:ää jopa tehdastiimeissä. GOV 132 on legendaarinen (taitaa olla tuo sana liian usein meillä täällä käytössä?) motukka: Ariel ja tosi nuori Sammy. Aika mielenkiintoinen keskusteluketju tuosta motukasta. Taustaa tälle Ariel'ille on, että sen kuuluisin kuski Miller "lahjoitti" pelin Englannin kansalliseen? moottorimuseoon Beaulieen. Miller ei saanut motukkaa oman museoonsa lähelle New Milton'iin. Sittemmin motukan vaiheista on erilaisia käsityksiä. Kts. yllä linkki. |
|
Nuori Niklas Ajo jatkaa rr-kauttaan vielä Espanjan mestiksessä. Kari Aho sähkötti. |
10.11.11 Täyttä kaasua Pyynikillä. Timo Myöhänen telkkarissa, uusi makasiiniohjelma. Katsoja DVD Classic-trialista. Tampereen keskusta.
![]() |
Hämeen Moottorikerhon 80-vuotisnäyttely Tampereen Vapriikissa teemalla: "Täyttä kaasua Pyynikillä". Näyttely on avoinna kesäkuun kolmanteen päivään saakka. Kannattaa käydä katsomassa. Näyttelyn avajaiset olivat eilen. Tässä pieni tarina ja muutama kuva. |
![]() |
Kirjoittelimme
lokakuun loppupuolella, että Timo Myöhästä oli
käyty haastattelemassa ja kuvaamassa tulevaan
tv-ohjelmaan. Nyt asia on edennyt ja Jukka
Myöhänen sähkötti: Terve Paavo ! Aiemmin mainitsin, että Timoa filmattiin syyslomalla johonkin Ylen ohjelmaan. Eilen soittelivat ulostuloajan... eli isäinpäivänä iltapäivällä. terv. Jukka Ohjelma on uusi makasiinityyppinen moottoriurheilua käsittelevä, Matti Kyllönen lienee taustalla. Tässä linkki ohjelmaan, joka siis tulee sunnuntaina TV2 klo 15.10. |
![]() |
Pulla alias
Kari Saalasti on ollut ahkerana videokameran
kanssa. Pulla on tuottanut DVD, jossa Classic'ia
Linköpingistä, Hyvinkäältä, Tervakoskelta ja
Seutulan Vuohimäestä. Tässä markkinointilausuma: Kaikuu huuto ja kirous metsässä. Liike tarttuu ruudulle katsottavaksi. Katsoja DVD-2011, pituus 60 min. Pulla tuo levyjä mukaan lauantaina Kviissiin. Hinta halpa 20:-eukkoa per levy. |
![]() |
Ajoimme eilen
Tampereelle HäMK:n näyttelyyn. Laitoin
piruuttain Gepsin päälle, että tietäisi milloin
ollaan noin suunnilleen perillä. Ohjelmoin
Gepsin Tampereen keskustaan. Hieman siinä matkan
aikana ihmettelin matkaa, mutta vasta ihan
tuossa Koskikeskuksen paikkeilla tajusin, että
Tampereen keskustaan on vielä matkaa n. 27
kilometriä. Eli Tampereen keskusta sijaitsee paikassa Terälahdentie 57. Nyt ymmärrän myös paremmin Kaanaan moottoriurheilualueen paikan, sehän on vain n. 25 km keskusta eikä yli 50 kuten yleensä yritetään väittää. Ovatpahan rakentaneet tuon kivikylän tyhmästi ihan tuonne Tampereen syrjäkylille. ![]() |
07.11.11 MP-taidon PikkuJouluAjelut2. Niklas Ajo kahdeksas, Johan Zarco kakkonen! Enkeli ja Susi. SSDT? Gotlannin Ranta-enduro.
|
MPT:n PikkuJouluAjelun tärkeä elementti on hieno
lounastarjoilu kaikkine lisukkeineen. Jos nyt
oikein ymmärsin, niin tarjoilun järjesti
yhteisyritys von Plato/Lappalainen. Iso Kiitos vaivannäöstä! Timo Sirkiän kuvia ym. täällä MP-Taidon kotisivulla. |
![]() |
Olen julkaissut täällä pitkin ajokautta Ajojen
tiedotteita ja kuvia. Kumpikin on ollut
laadukasta tavaraa, kiitos Kari! Miksi sitten
useammin kuvia Niklaksesta kuin Ajon tiimin
muista kuskeista? Ihan sen vuoksi, että Niklas
on suomalainen ja minulle on tärkeämpää esittää
hänen saavutuksiaan.
Tässä muuten tuo
yo. kuva täysresoluutioisena.
Siitä saa aivan mahtavan taustakuvan
tietokoneelle. Klikkaa hiiren oikealla
näppäimellä kuvaa ja avautuvasta valikosta
valitset sitten sen Aseta taustakuvaksi. Kari Aho sähkötti Valencian tiedotteet. |
![]() |
Kun Enkeli ja Susi vartioi, niin yöuni on rauhallinen. Ensimmäinen Toinen ja Kolmas Kerta Huutokaupassa: Ruuvin nukkumiset on nyt käsitelty (eka oli Kari Karttialan kuva ns. normaali Vuohimäessä, toinen oli Ruuvi ja Helvi ja nyt tämä on kolmas ja "myyty" ja sitten siirrytään muihin aiheisiin. |
![]() |
Muutama aika sitten
Finntrialin
keskustelupalstalla oli juttua
englanninkielisestä trial-lehdestä.
Voin minäkin suositella
lehteä, olen ollut tekemisissä aviisin
englanninkielisestä painoksesta vastaan John
Hulmen kanssa. John on trial-mies ns.
munaskuita myöten. Lehden lisäksi hän on
julkaissut useammankin epookki-kirjan trialista.
Tämä ostettiin meille jo
aikoja sitten, mutta tuli nyt meillä
viikkosiivouksen myötä vastaan.
Muita Hulme-tuotteita
tässä. Veljekset Vesterinen valmistautumassa vuoden 1979 Skotlannin Kuuden Päivän Trialiin. Bultacossa oli takana ns. ilmaiskarit. Juhani pumpussa ja Yrjö säätämässä. Olisi muuten hyvä Trivial Pursuit-kysymys: Nimeä suomalaiset veljekset, jotka ovat saavuttaneet moottoripyörien MM-pisteitä aivan eri lajeissa? No, Juhani Vesterinen sivuvaunu RR:ssä ja pikkuveli Yrjö trialissa. Kolmas veli, Anttoni, olisi myös nykysääntöjen mukaan ollut mm-pistemies vuoden 1979 Suomen osakilpailussa kahdeksannella sijalla. Täähän ei tähän lopu! Juhani Vesterinen oli syydari. Tässä linkki muutamaan kuvaan ja tuloksiin Harjun TT:n puitteissa. Ensi lauantain Classic-trialiin tämä kaikki liittyy Lexa Sorsaan!!!! Harjun TT-ajossa vuonna 1970 Lexa oli aika korkealla sivari-tuloksissa. Meidän sivuilta( miksi muuten hemmetisti enkglanttia?) löytyi Vesty-juttua seuraavasti: Former World Championship regular Joachim Hindrén clinched his 10th Finnish trial champioship on the penultimate round of total six in Tapiola MMK arranged superb trial at a former World round venue in Kirkkonummi. Joa, as he is nicknamed, is now only one short of the legendary multi World Champ Yrjo Vesterinen' record. Yrjo's achievement was considered as unbeatable, but now Joa has a chance to equal Yrjo next year. Jussi Haapanen, also former World regular, has ended up second in every round. Jussi has concentrated to some domestic affairs, building house and putting up family during the last couple seasons. Joa, Jussi and Henri Himmanen, finnish number 3, are teaming up with fresh World Junior bronze medalist Mika Vesterinen in the coming Trial des Nations. Mika's uncle used to be a top national rider Anttoni, and the father Yrjo is now the target of Joa!!! Voi hemskutti, paljon linkkejä yhdessä jutussa, mutta on noissa paljon motukka-asiaa. Kannattaa vähän surffata. |
![]() |
Pierre-Alexandre Renet "MC du val dóuve" Husaberg'in tehdaskuski pani päihin rantaenduroporukkaa Gotlannissa. No kuvassa Mats "Lappen" Nilsson kun minulla ei ole tuoretta kuvaa. Mats oli muuten menossa Crossin Maailmanmestariksi Vetskuissa ennen loukkaantumista.. Mutta näyttäisi siltä, että meillä on kuitenkin lukutaitoa ja toteamme, että Marko Laaksonen oli ainoa suomalainen voittaja 2011 GGN:ssä. Jari Mattilalle hattu päästä. Ensin Sixin voitto Kotkassa sitten hyvä ajo Supercrossissa Lahdessa ja nyt kymppisijoitus GGN:ssä. Tässä GGN-tulokset, löytyy sieltä tuttujakin; Mika Vuori, Isä ja Poika Aitta, Helge Koivisto, Ruokolahdet, nuorempi Murska-Myllys jne. Vielä me siellä toivottavasti tavataan. |
06.11.11 MP-taidon PikkuJouluAjelut. No niinhän se tietenkin on! Stop press; Niklas Ajo tulosten etusivulla!!!
|
Joulupukki sitten "yllättäen" tuli takapyörällä komeasti ajaen MPT:n lasten ja miksei myös varttuneempien iloksi Vuohimäkeen. Joulupukki on näissä kuvissa se, jolla on valkoinen parta. Tummapartainen Timo taas oli palkintojenjakaja Oset-kuskeille. Tässä pieni näyte Oset'ien mahdollisuuksista. |
Kyselin
perjantaina Niki Ajon pelistä roikkuvaa osaa.
Että oli sitten helppo ja yksinkertainen asia.
Hakalan Pauli sähkötti:
Moi Paavo!
Ajon moposta roikkuu selvästi etujarrun
vaijeri, joka on jäänyt
mekatsulta
kiinnittämättä!
|
Niklas Ajo hienosti kahdeksas Valenciassa piikin viimeisessä MM-kisassa. Tarkemmin kun sähkeet alkavat kimpoilemaan. |
04.11.11 rain in spain stays mainly in the plain. Oisko se pukki sittenkin menossa Vuohimäkeen huomenna?
![]() |
Otsikon teksti on lainaus ns. Pygmaliosta. Sen
tunnetuin teatteriesitys on
My Fair Lady.
Suomessa aurinko paistaa pilvettömältä
taivaalta. Espanjassa taas sataa. Ihan hyvä tämä
järjestys MP-taidon Pikku-Joulunvieton vuoksi.
Kts. alla. Mutta mikä ihme sensori (?) roikkuu
Nikin etupyörän vieressä? Tietäjät kertokaapa
meillekin. Kari Aho sähkötti Niklas Ajon perjantain tunnelmat vapaiden harkkojen jälkeen. |
![]() |
Meidän kaikkien pienten ihmisten loppuvuoden tärkein henkilö näyttäisi tarttuneen riistakameran kuvaan. Kamera on sijoitettuna (salaa kaikilta) salaiseen paikkaan. On olemassa tiukka vihje, että huomenna se tapahtuu, siis Joulukauden avaus Vuohimäessä. Sinne siis lauantaina iltapäivällä. |
03.11.11 Niklas Ajo kädenvääntökunnossa. Veikkolassa tapahtuu; 4 Racing Service.
|
Isänsä näköinen Niklas( vanha vitsihän oli kun
vanha nainen näki vauvan vaunuissa ja vilkaisi
ylpeitä vanhempia tokaisten; Kumman näköinen
vauva!) valmiina neljännen kerran tänä vuonna
täräyttämään MotoGp-piikkiä Espanjan
MotoGp-kisassa. No kisoja kannattaa
järjestää siellä, missä on yleisöä ja muutakin
kiinnostusta. Kari Aho sähkötti viime kuulumiset Nikin kädenvääntöjutuista. |
![]() |
Veikkolassa vaikuttava "konserni" avasi tänään
uusissa tiloissa. Ns. vanhan K-kaupan kulmalla
on nyt "konsernin" sekä miesten- että naisten
puodit. Vanilja on täynnä kaikkea mukavaa lahja- ja "on tää niin ihanaa" tavaraa. 4_racing-osassa kauppaa on motukoita, työkaluja, motukkahuoltoa jne. Valkkaa itse, mutta halutessasi motukkaa niin voi ottaa rouvan mukaan Vaniljan puolelle. Täydellinen Status Quo!!!!! |
02.11.11 Tanska ponnistaa takaisin trialiin. Ajon tiimillä tiukat paikat sunnuntaina.
![]() |
Keskustelin erittäin sympaattisen
herrasmiehen kanssa sunnuntaina Göteborgissa.
Kielinä käytettiin ainakin suomea, ruotsia,
tanskaa, englantia ja näiden sekoitusta. Kaverin
nimi on Klaus Jensen ja maa Tanska. Klaus'in
Montesa lopetti käyntinsä jo lauantaina, aika
harvinaista näille klassikoille.
|
![]() Johann_Zarco_Kuva_MPAFoto |
Käydään ensin tässä
linkissä hakemassa vähän tunnelmaa Valencian
MotoGp:hen. Aki Ajon tallilla on tarkkapaikka sunnuntaina, on mahdollisuus uusia viime vuoden piikkien Maailmanmestaruus ja samalla luokan vihoviimeinen titteli. Johann Zarco on paljon vartijana, mutta kaverilla on kaikki tarvittavat ominaisuudet. Noin suomeksi sanottuna; Turpiin Terolille. Kari Aho sähkötti tiedotteen. |
1.11.11 (Yksitoistatuhattasatayksitoistapäivä) Sixpencer Trophy Göteborg. Vihreä valhe jo liikennemerkissä. Kierto(palkinto). Moottorikerhojen hyvä tietää. Yrjö Vesterinen. Tervakoski once again. USA matkailija. Lehtikatsaus.
|
Täällä ollut vähän hiljaista viime päivinä, oltiin viikonvaihde Sixpencer Trophy-trialissa Göteborgissa. Tässä tarinaa sieltä. |
|
Ajeltiin Köteporin
keskustan tuntumassa. Tuli vastaan
liikennemerkki. No mitäs siitä, emmehän me ole
liikkeellä jääspeedway-motukalla. Sitähän tuo
kuva tuossa tarkoittaa pitkillä piikeillä
ajaminen kielletty. Seuraavana päivänä tankkasin huonolla ruottillani sanomalehdestä, että kyse onkin nastarengaskiellosta. Siis Ruotsissa käytetään tuon oloisia nastoja!! Hohhoijaa. On kuulemma kyseessä kokeilu, jolla on tarkoitus vähentää pienhiukkasten määrää ilmassa. Kielto on ollut voimassa jo viime talvena. Huono homma viherhörhöille kuitenkin, kun mittauksissa ei pystytty päättelemään mitään. Ei vähenemistä sen paremmin kuin lisääntymistäkään. Vaan tietenkin kokeilua jatketaan, kunnes oikeat (siis vihreiden) tulokset saadaan. |
![]() |
Tätä kiertoa
kysyttiin. Taisi olla niin, että vain toinen
huippu-urheilija tietää homman nimen. Me
tavalliset pulliaiset ei päästä lähellekään. Timo Myöhänen sähkötti: Terve Paavo! Siinä Jooalla on
kova jano kisan jälkeen (kun ei ole malttanut
juoda) ja se avaa itselleen appelsiinimehun. No ei vaan
kyllähän se purkissa oleva neste on saattanut
olla appelsiinimehua, mutta parhaillaan Jooa
siinä sulkee doping testin varmuuslukko purkkia.
(sen jengat menee rikki kun sen sulkee) Paikkaa
en ihan varmaksi osaa sanoa, mutta veikkaisin
sitä Vuohimäen "kerhohuvilaksi" :) |
![]() |
Tähän aikaa vuodesta
on hyvä tehdä suunnitelmia seuraavaa varten.
Moottoriliitto julkaisi arvonsa, oliko se nyt
pari vuotta sitten, joihin kuului myös avoimuus.
Viime keväänä se "toteutui", kun Liiton
hallituksen kokouksista alettiin julkaista
tiivistelmiä. Nyt sitten tarkkana kerhojen puuhamiehet. Hallitus piti kokouksen muutama aika sitten. Tiivistelmä on luettavissa, no siellä. Oliko se niin, että kokouksessa oli kymmenen (10) pykälää. Tiivistelmässä on kolme pykälää. Nyt erityisen tarkkana ensi vuoden suunnittelun kanssa, tulee räjäyttävää tietoa: Pykälä 1. Kokous avattu. Pykälä 10. Kokous loppui. Nyt kyllä näillä tiedoilla teette suunnitelmat kerhotoimintaan. Jaa niin oli siellä se kolmaskin, mutta uskoisitteko, että ei sekään eroa noista kahdesta juuri ollenkaan. Mitäs muuten tuolla kuvalla on tekemistä tämän asian kanssa? Ei mitään, mutta kun olen sivuston ylläpitäjä, niin laitoin sen siihen. |
|
Kari Aho
sähkötti, miksi muuten Kari eikä se virallinen
taho? No tässäpä Karin lyhyt ja ytimekäs sähke :
http://www.fim-live.com/en/media/news/news-detail/article/1319639069-2011-fim-gala-ceremony/ |
![]() |
Tervakoskisilla
oli runsaslukuiset kerhoharjoitukset. Kari
Männikkö kuvasi ja sähkötti: Terve! Perskules kun kuvat unohtui. No tässä. |
|
Hangon lahja
Bike-trialille Kai Malaska lämpöisissä
tunnelmissa siellä jossain Suuressa Lännessä.
Kai:
Terveisiä Amerikasta Kai Malaska MontyFinland Perämiehenkatu 26 10900 Hanko Finland gsm: 050 44 56 217 www.monty.fi |
![]() |
Uudessa Kopteri-lehdessä on mukava juttu Classic Trialista. Kannattaa ostaa ja lukaista, siis tuossa järjestyksessä. On siinä yllättävän paljon muutakin luettavaa, oli aika iloinen yllätys koko lehti. |
![]() |
Tuli tällainen
vastaan Landvetterin bensiksellä. Staffan toi jo
aikaisemmin keväällä yhden numeron. No mikäs
juju tässä sitten? Tuolla vasemmalla ylhäällä se on: Motorrad! Lehti ilmestyy ensi vuonna neljä kertaa, eli välillä vähän ikääntynyttä aineistoa. Parissa lehtipisteessä jo katselin hyllyssä Motorrad-lehteä ilman offroad'ta. Hyllyissä EI ollut Ruotsin Bikeä ollenkaan??? Yleislehden pääkirjoituksessa jo kertoivat tästä Suomen Motorrad-suunnitelmasta. Vaan ovatko sitten myös astumassa meidän rähmäpyörälehtien varpaille? Jostain lehdestä luin, että Laia Sanz'in pitkä yhteistyö Montesan kanssa loppuu ja uusi merkki on GasGas. Oliko se niin, että enduron ajaminen vaikutti asiaan? |
27.10.11 Montako? Kierto? Liitossa tapahtuu tai sitten ei? Väärää tietoa? Väärää tietoa 2.
![]() |
Vanha kuva Joasta. Uudempiakin taitaa olla jossain. Sääli, että siellä virallisissa tiedostoissa on laskuvirhe. Meikä laskee tuosta äkkiä kymmenen. Montako Te laskette siellä Radiokadulla? |
![]() |
Tämmöinenkin kuva
löytyi varastosta. Näyttäisi ihan siltä, että
Joa kiertää jotain. Kukas arvaa mistä on kysymys
ja mikä on paikka? Eka oikea vastaus saa
jumalattomasti kunniaa ja vuoden tietoviisaan
tittelin.
![]() |
Pari päivää sitten kirjoittelin Pohjoismaiden
Moottoriliittojen yhteistyöstä ja vuosittain
pidettävästä kokouksesta. No sinällään eihän
siinä mitään ongelmaa ole. Esimerkiksi tuoreempia pöytäkirjoja on julkisuudessa kuin Moottoriliiton sivuilta nyt löytyviin (25.10 jälkeen tulleisiin!!!). Tässä vaikkapa trialista. Ja tässä ns. Yleiskokouksen pöytäkirja. Yllättävän ujoja olleet sekä Kurre että Juhani. Edellisenä vuonna taisivat rehennellä kovalla taloudellisella tuloksella. Miksi näitä kokouksia järjestetään????? |
Sain kopion
sähköpostiketjusta. Ei ollut oikein mukavaa
luettavaa. Tässä lainaus:
"Tarkistin tiedon Moottoriliiton tilastoista, jossa oli sitten ilmeisesti yllättäen taas puutteita. Todella harmillista, pitääpä korjata seuraavassa jutussa. Olen yrittänyt saada Moottoriliiton asioihin muutenkin ryhtiä. On ikävää ja vaikeaa kirjoittaa mp-lajeista, kun arkistot, tulokset ja sarjatilanteet ovat mitä sattuu. Tähän törmää valitettavasti päivittäin. Ilmeisesti Moottoriliitossa ja moottoripyöräpiireissä muutenkin oletetaan, että kaikki toimittajat ovat seuranneet lajeja suurin piirtein syntymästään saakka ja tuntevat jokaisen entisen, nykyisen ja tulevan mestarin henkilökohtaisesti ![]() |
Junnujen
trial-cupissa oli kakkossijalla ns.
tasapääjuoksu. Säännöistä löytyi kohta, missä
tasapääjuoksuun päätyneiden ajajien
yhteenlaskettu ajoaika kaikissa kisoissa
ratkaisee. Siis nyt puhutaan trialista.
Tiedättehän sen 0,1,2,3,5-systeemisen homman? Moottoriliitto on julkaissut ajoaikojen vertailun ja se on siellä luettavissa. Meillä on ihan väärää tietoa. Mitäs jos sääntöjä hieman rukattaisiin tulevaisuudessa? Vaikkapa, että tasapisteissä sarjan viimeinen kisa ratkaisee? Minulle on ihan hailee, mutta voisi olla hieman helpommin ymmärrettävä tapa. Nämä konttorissa ratkaisut eivät koskaan ole olleet MINULLEkaan mitenkään mieluisia. |
25.10.11 Lahden supercrossi vielä kerran. 8mm kaitafilmi A.Rokan sukulainen? Liitossa tapahtuu tai sitten ei. Onko automiehet tyhmiä? TV1 Jälkihiki x 2. Lowsider.
![]() |
Supercrossin ruutulippumies. Tässä meidän ajatuksia perjantailta Lahdesta. |
![]() |
On nää nykykännykät
aikamoisia. Tomi sähkötti: Kaveri kuvasi 7-jakson Iphone nelosella / 8mm ´suodin´, jossa roskat, värit ja kaitafilmin väpätys. Kun tiedustelin kuvaajaa ja kuvattua, niin Tomi vastasi: Joo voi laittaa nettiin. ![]() t. Tomi |
Joku aika sitten kirjoittelin tänne, että Moottoriliiton omistama Finmotorace Oy ajetaan alas ja sen projektipäällikkö palkataan Moottoriliittoon uuteen hallinto/talouspäällikön virkaan. Pieleen meni, mutta vain 50%. Moottoriliiton sivulla on nyt tieto, että uusi hallinto/talouspäällikkö on valittu, mutta projektipäällikkö ei jatka, vaan Moottoriliiton toimitusjohtaja vastaa Finmotoracesta jatkossa, no niin on pitänyt tehdä jo nytkin. |
Pitäisikö jonkun nyt kysyä mikä on Moottoriliitossa valmennuksen ja toimistonjohdon suhteellinen osuus? Voisiko olla yhden suhde kuuteen, 1/6? No se siitä. Onhan Moottoriliitolla vielä pitkä matka Urheiluliiton tämän vuoden saavutukseen. Se taisi olla nollan suhde neljään, 0/4? |
Lokakuun alkupuolella
Helsingissä oli Pohjoismaiden Moottoriliittojen
kokous. Kokous järjestetään vuosittain
kiertoperiaatteella. Moottoriliiton sivuilta voi
nyt lukea vuoden 2009 kokouksen esityslistoja ja
2010 classic-pöytäkirjan. Ensi vuonna lokakuussa
saadaan varmaan loput 2009 pöytäkirjoista ja
2010 esityslistat. Vai mitenkäs se nyt menikään.
Tyhmä taas kysyy mitä hemmettiä tällainen pelleily on? |
Autourheilun
tallimääräyksistä käydään jatkuvaa polemiikkia
niin mediassa kuin muussakin julkisuudessa.
Täytyy sanoa, että on ne tyhmää porukkaa. Siis
AUTOURHEILUväki. Meillä Suomessa kohistaan
Jari-Matti Latvalan roolista. Saa laskea
Hirvosen edelleen lähes joka kisassa. Eipä
juurikaan enää kukaan muista, että Ogier seisoi
n. kymmenen minuuttia, jotta Loeb pääsi edelle
yhteen mm-pisteeseen ja pysyi MM-johdossa. Kukaan ei esitä edes pientä epäilystä siitä, miksi Ogierin moottori "sammui" Katalonian Rallin toka vikalla pätkällä. Ettei vaan kukaan Sitikan huollossa laittanut täppää "väärään" ruutuun? Nyt Ogier, joka siirtyy pois Sitikalta, ei voi voittaa rallin MM-titteliä RAC-rallissa (tarkoituksellinen nimi). |
Sitten siihen
TYHMYYTEEN. Yhdellä (1) lauseella autourheilun
yleissäännöissä (siitä riippumatta onko niitä
vai ei), niin voitaisiin tallimääräykset
lopettaa 99% todennäköisyydellä. Ja tuo 1% olisi
sitten tallipäällikön typeryyden osoitus. "Tallin kuljettajien ollessa peräkkäisillä sijoilla kilpailun/powerstagen tuloksissa, niin molemmat ajajat saavat henkilökohtaisesti paremman sijoituksen pisteet. Tallipisteissä tietenkin sijoituksen mukaisesti." No mistäs se 1% sitten tulisi. Siitä, että tallin kuskien välissä on muita ja siten vieras lasketaan edelle omia. |
Jälkihiki on TV1:sen
maanantai-aamujen "urheiluohjelma". Kolme
"asiantuntijaa" purkaa edellisen viikon
urheilujuttuja. Tyypillistä on, että kehutaan
yhtä keskusteluun osallistujaa maasta taivaisiin
edellisen viikon mestaruudesta. On voittanut
jotain. Olen seurannut ohjelmaa koko syksyn. Siinä ei KERTAAKAAN ole otettu esille ketään Motukkaurheilun neljästä suomalaisesta Maailmanmestarista. Ei kait koko lajia ole edes olemassakaan. |
Vaan nyt maanantaina aloitettiin haudalla hyppiminen. Marco Simoncellin traaginen onnettomuus tekikin "Jälkihiestä" yllättäen "asiantuntijan". Ei vittu mistä näitä oikein sikiää!!! |
Jälkihiki myös unohti täysin, että ranskalaiset järjestelivät rallin kymmenen sijan pisteitä. Hikiät keskittyivät vain suomalaisiin. Voisiko näiltä edellyttää edes ihan pientä osaamista? |
Kirjoitin täällä jo aikaisemmin, että MotoGp-touhuissa kaarteissa kaatuminen on muuttanut luonnettaan. Ennen isossa luokassa lähes kaikki kaatumiset olivat ns. highsidereita, jossa takapyörä lähtee hallitsettomaan luisuun ja sitten puree kiinni pintaan uudestaan ja heittää kuskin yläkautta asfalttiin. Tänä vuonna näitä highsidereita on nähty MotoGp:ssä hyvin vähän, ei yhtään? Onko sitten syynä rengaskehitys vai luistoneston kehittyminen, en tiedä. Mutta suurin osa lipoista on ns. lowsidereita, jossa etupyörä menettää pidon ja motukka sekä kuski liukuu kaarteen ulkoreunaan ilman mitään isoja vammoja. |
Malesiassa Sepangin radalla nähtiin sitten
poikkeus sääntöön. Moto2 luokassa
Marc Márquez vetäisi highsiderit heti
ekoissa harkoissa. No syynä oli kosteus radan
pinnassa. Marc ei pystynyt, aikuisten oikeasti,
ajamaan sitten viikon lopun aikana enää
uudestaan. Marco Simoncelli lippasi MotoGp:ssä tyylipuhtaasti lowsiderin, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Normaalisti ls johtaa hiekalle radan ulkoreunaan, mutta nyt Honda sai jostain ihme syystä liu'ussa kontaktin uudestaan etupyörään ja sitten lähdettiin hallitsemattomasti bumerangina takaisin radalle. Tämä tapahtuma on se mitä nyt pitäisi pohtia ja syytä siihen. Simoncellin kypärän irtoaminen oli varmaan sitten seurausta. Mietitäänpä hieman tuota kypäräjuttua. Laitetaan ajajalle kypärä päähän, hän kiristää leukahihnan haluamakseen. Sitten otetaan kypärästä tiukka ote takaosasta ja aletaan vetää kypärää ylös ja eteen kuskin pään yli. Epäilisin, että aika iso % kypäristä nousee pois päästä. Simoncelliä, kaikkien kuvien mukaan, osuttiin takaapäin, jolloin kypärän irtoaminen on todennäköisintä. Toisaalta törmäys noissa nopeuksissa saattaa olla armollinen muutenkin. Tämä oli tässä. Paavo Kymäläinen |
23.10.11 Marco Simoncelli RIP
22.10.11 SuperCrossia Lahdessa.
![]() |
Perjantain palkintopojat vasemmalta; 5. Toni
Eriksson, 3. Antti Pyrhönen, 1. Tom Söderström,
2. Weston Peick. Lisää tuloksia täällä. |
![]() |
Antti Pyrhönen ajoi aika-ajot ja semifinaalit hienosti. Finaalin lähdössä pieni kämmi ja Antti ajoi kovan takaa-ajon. |
![]() |
Ruotsalainen Söderström (37) ja jenkki Peick tiukassa kaarretaistelussa. Lahden finaali oli hieno crossikisa. |
![]() |
Ammattitason kuvia voi katsella ja tilata
RaceFoton sivuilta.
Kuvaajina Virpi Miettinen ja Kari Karttiala. Tänään lauantaina on vielä mahdollisuus elävään kisaan klo 15 alkaen Lahden suurhallissa. |
21.10.11 SuperCrossia Lahdessa. Timolle ajokortti.
|
Lahden Supercrossissa vauhti päällä. Espoon Rene Rannikko petrasi aika-ajossa kaivinkoneen yli. Lippuja on muuten saatavana vielä kumpaisellekin päivälle. Siis tänään perjantaina hupi alkaa klo 18 ja huomenna lauantaina klo 15. Hopi hopi paikalle. |
![]() |
Jukka Myöhänen
sähkötti kuulumisia: Terve Paavo ! Kaikille... tai ainakin useimmille rialimiehille... jos haluaa ajella maailmalla... on kisajärjestäjien ja yhteiskunnan toimesta sälytetty lakisääteisiä "näyttöjä", joihin pelkkä puhe ja saavutukset ei riitä. Yhtenä esimerkkinä on tuo ajokortin ajaminen. Timolla se oli ohjelmassa nyt syyslomalla. Oheinen kuva tilanteesta tältä aamulta. Vaikeuskerrointa lisää pimeys, kylmyys, märkyys ja liukkaus... no kortti tuli ja siten tulevalla kaudella MM sarjaan osallistumisessa ei ainakaan ajoluvan puute ole esteenä. Toinen kuva on keskiviikolta. Timoa käytiin haastattelemassa ja kuvaamassa YLE:n johonkin motukkaohjelmaan joka tulee ulos lopummalla vuotta... hyvää julkisuutta lajillemme....toivon. Jukka Pieni kevennys lopuksi: Meitin Sami oli inssiajossa motukalla ja sammutti sen liikennevaloihin. Samilla oli siinä vaiheessa takana trial-uraa jo monta vuotta. Inssi kyllä hyväksyttiin. |
18.10.11 Ikätesti ensin. Motukoita Ahvenistolla. Uutta historiaa ja -tekniikkaa. Helmiä Loviisassa. SuperCrossia Lahdessa. Niki katsojana Malesiassa.
![]() |
Matin toinen
sähkötys mönkkäritapahtumasta oli mennyt
roskapostiin, miksiköhän? Ei tuossa kuvassa nyt
niiiin paljon ole roskia. Mutta Matti sähkötti:
Moikka taas Tuo kuva on
sellainen ikätesti. Jos näet siinä
mönkkärin, jota kolme tyttöä peittää, olet jo
aika vanha! |
![]() |
Tervakosken moottorikerho vahvistettuna
töysäläisllä olivat
Ahvenistolla
näyttämässä ajamisen mallia.
Kuvassa C-cuppi voittaja Leevi Paajanen
taiteilee betoniporsaalla. Kari Männikkö sähkötti tekstin ja kuvat: hot40+ sivuilta löytyy lisää kuvia, myös autoista, jotka kumminkin oli pääosassa olihan se niiden kisa Kari Vaan olemmeko me kiinnostuneet autoista? Mitä ne muuten ovat? Hot40+ menestynyt myös Virossa. Kts. tuo Karin linkki. |
Ostin yleisön
"painostuksesta" Vauhdin Maailma-lehden, siinä
on negatiivinen juttu trialista. Mutta niin kuin
Altsu (Joan faija) aina sanoo; parempi, että
kirjoittavat jotain kuin ei mitään. Katsotaan
nyt josko tarvitsee tuota trial-juttua joskus
kommentoida. Mutta tulihan pläjäys uutta historian tietoa: Saksassa oli Länsi- ja Itä Saksa jo ennen toista maailmansotaa. Tämä selviää Max Torquen jutusta. On se vaan kummaa, että asiaa ei ole julkaistu ennen missään. Walter Kaadenista, siis joka asui ennen sotaa Lännessä ja sodan jälkeen Idässä, kertovassa tarinassa on aivan uusi selvitys kaksitahtisen moottorin resonoivasta pakoputkesta. VM:n/Max Torquen mukaan resonoiva putki imee tehokkaasti kaasut palotilasta juuri ennen pakoaukon sulkeutumista!!!!!!!! Ettäs nyt sitten tiedätte tämänkin. Tyhmä voisi kysyä, että mitä siellä sitten palaa aukon sulkeuduttua? |
|
Helsingin kaupungin
nuorisoasiankeskus on harjoittanut aikanaan myös
moottoripyöräilyyn suuntautunutta toimintaa.
Muistelen itse joskus käyneeni Ruskeasuolla
ajoharjoitteluradalla. Taisi muuten Yrjö
Vesterinenkin aloittaa motukka-uraansa siellä.
Mutta anyway! HKN:n käyttämiä motukoita on
säilötty keskustassa vuosia?? Onneksi ja sanon vielä kerran onneksi, joku fiksu, Henrik Helenius?, ohjasi keskuksen jäljellä olevat motukat HMK:n haltuun. Olisi ne joku voinut viedä paaliinkin, mutta onneksi ei. Kuvassa HMK:n puheenjohtaja Martti Ketelä selvittää laitteiden tulevaa kohtaloa. Välistä ei pääse kukaan vetämään. Laitteet puhdistetaan ja toivottavasti ensi keväänä huutokaupataan julkisesti nuorisotyön hyväksi. Pieni tarina: Olin viisitoistavuotias, kun Bensow järjesti uuden Solifer Speedin esittely- ja koeajotilaisuuden Laakson ratsastuskentällä. Ajoin polkupyörällä Laajalahdesta Laaksoon. Poikia oli paikalla varmaan satoja kinuamassa koeajolippuja. Itse seisoin hieman sivummalla katsomossa. Lippujen jakaja vissiin huomasi minut ja ojensi yhden KOEAJOLIPUKKEEN!!!! Sain ajaa Solifer Speed'iä muutaman sadan metrin lenkin!!! Mopedia en kuitenkaan koskaan saanut ostaa. Tai nyt taidan antaa väärän todistuksen, on noita meillä nyt tallissa, mutta ei edelleenkään Solifer Speed'iä. Tässä muutama kuva HMK:n Loviisan kellarista. On siellä sellainenkin (hiukan uudempi, mutta mitä sitten). |
|
Antti Pyrhönen on tullut pitkän ja kivuliaan matkan Italian Franciacortasta. Kuvassa Karkkilassa kaikki oli vielä hyvin, mutta kaksi vuotta sitten asiat muuttuivat Itskuissa. Lahden Supercrossin promoottori Eppu Mäkelä sähkötti Antista ja kisan ekologiasta. Tässä tiedote. |
![]() |
RR-tähden, myös tulevan, tie ei ole pelkkää silkkiä. Välillä tutustuminen "KittyLitter"-soraan tuo omat ongelmansa. Nyt näyttää siltä, että Niklas Ajo selvisi suhteellisen vähällä Aussissa. Mutta ainahan näissä jutuissa on myös se mahdollisuus tilanteen huonontumiseen. Toivotaan parasta Nikin osalle. Kari Aho sähkötti. |
16.10.11 HMK:n classic. Seppä ja sepän pojanpoika. Juhan Espanjan kuulumiset. Ajoilla aika vaihtelevat tunnelmat Philip Island'illa. Mika Kallion tallikaveri.
|
HMK:n perinteinen syys classic-tapahtuma jouduttiin pitämään poikkeuksellisesti Vuohimäessä. Valitettavasti poikkeuksesta tullee vakituinen. Ns. vihreät hörhöt ovat saaneet torpattua Seutulan hiekkakuoppien käytön. Sääli. Tapahtuman promoottori Jusu Himmanen tarjoaa Pässiä portaaseen. Muutama muu kuva. |
|
Putte von Plato aloitti vuosi sitten seppäkurssin Tammisaaressa. Siitä lähtien rauta on valittanut, mutta myös taipunut. Ja jos sekä isoisä, poika, pojanpoika, pojantytär, tytär+koko muu suku harrastaa trialia, niin mikä olisikaan sepälle luonnollisin malli tuuliviirille? Oikein, pojanpoika Mikko keulimassa trialpeliä. |
![]() |
Espanjan enduromestaruussarja päättyi. juha voitti luokkansa. Tässä Kari Ahon raportti. |
![]() |
Niklas sairaalaan, Zarco läheni kärkeä, Folgerilla teknisiä ongelmia. Kari Aho sähkötti raportin. |
Mika Kallion tallikaveri voitti MotoGp:n maailmanmestaruuden. Mestaruus oli jo toinen Casey Stonerille. Stonerin tallikaveri Mika oli n. viidestoista Moto2-luokassa. On siinä eroa. |
15.10.11 Staffanin mitalijuhlat. Timo ja Mikko Ruotsissa. Matin mönkkärit. Ajot Australiassa.
|
Veikkolassa oli sydämelliset juhlat. Staffan oli kutsunut naapurit ja naapureiden naapurit juhlistamaan kauden mitaleja. 1xEM hopea, 2xPM hopea ja 1xSM hopea. Juhlien aluksi junnut saivat tuntumaa motukoihin, niin bensa- kuin sähköpeleihin, Staffanin takapihan nurmikolla. Myöhemmin illalla kuuluisa "Surman ajaja" Mikko Leivo esitti bravuurinumeronsa Transun kanssa. Aploodit olivat valtavat. Tässä muutama kuva juhlista. |
|
Timo Myöhänen ja Mikko Mäkelä Ruotsin kisassa Partillessa. Timo voitti ja voitti Ruotsin mestaruuden luokassaan. Mikko oli kolmas, mutta en tähän hätään tiedä loppupisteitä. Tänäisen kisan tulokset tässä. |
![]() |
Soinin Matti
houkutteli minuakin Kolmperän radalle. Staffanin
juhlat olivat samaan aikaan. Matti raportoi
Kolmperästä (EMK:n rata-alue):
Moikka Paavo Kävin katsomassa
EMKn mönkkäritapahtumaa.
Maastossa oli ajajia arviolta sata ehkä
enemmänkin. Laitan liitteeksi
kuvan hyvännäköisestä mönkijästä. Tytöt on vähän
edessä, onneksi sen verran hoikkia että mönkkäri
näkyy. Kyllä se siellä takana on kun oikeen
tarkkaan katsot. Terv Matti |
![]() |
Kari Aho sähkötti Ajojen aika-ajojen ajotulokset ja ajokuulumiset. Tässä. |
13.10.11 Crossia Lahden hallissa. Niklas Ajo Aussissa. TeMK Ahvenistolla.
![]() |
Lahden sisähallicrossin (21-22.10) promoottori Eppu Mäkelä sähkötti tiukkaa tietoa kisasta. Tässä tiedote. |
![]() |
Huomenaamulla (perjantai) n. klo 4 tärähtää Philip Island'illa MotoGp-tapahtuma käyntiin. Niklas Ajo edustaa siellä Suomea ja Valkeakoskea. Kari Aho sähkötti viime terveiset. |
Centipede Racing team'in team manager Sami
Mannila sähkötti: Moi, |
Yksitoista Kymmenen Yksitoista Valokuvanäyttely. Rugby World Cup. Crossihalli Imatralle. Ajon porukan Australiassa.
|
Hesarin vanhassa toimitalossa Ludviginkadulla on nykyään Päivälehden Museo. Seitsemän tunnettua lehtikuvaajaa esittelee parhaita otoksiaan vuosien varrelta näyttelyssä. Kuvissa on koko elämänkirjo ja vähän enemmänkin. Martti "Mara" Peltonen on yksi näyttelyn nimimiehistä. Maran kuvat Kekkosesta ja Väinö Leskisestä ovat täyttä legendaa. Maran vasemman käden takaa pilkottaa kuva Jari Tervosta joka kättelee pressaa. Tervo ja Peltonen saivat jutusta kolmen vuoden porttikiellon Linnaan. Nuori Mietaa, kihlautuneet Kirvesniemet ja Viren'in mainoskuva Montrealista. Tutustumisen arvoinen juttu kokonaisuudessaan. |
Pentti Koskiselta on tietenkin tuo Jyskälän kuva Timo Mäkisestä ja peltiauki tulevasta Ministä. |
Motukkaurheilu taisi rajoittua tähän Pertti Jenytinin kuvaan Eläintarhan ajoista. On pikkuisen lipsahtanut pelit. |
![]() |
Täytyy sanoa, että Uudessa Seelannissa käynnissä
oleva Rugbyn Maailman Cuppi on TOSI miesten
hommaa. Äijät painaa päälle 2x40 minuuttia
juosten rynnien kasaten repien ilman isompia
hengähdystaukoja. Roy Carey sanoi aikanaan
minulle, että Rugby on huligaanien peli, jota
herrasmiehet pelaavat. Jalkapallo taas oli
herrasmiesten peli, jota huligaanit pelaavat. Tuossa Rugbyssa on viehättänyt erityisesti se, että pelaajat eivät mussuta sen paremmin vastustajille kuin dumareillekaan. Otteet ovat käsittämättömän rajut, mutta ei niin ei...............tuomiot ja taklaukset hyväksytään. Meillä on ollut mahdollisuus katsoa Nelonen Pro ykkösen kautta. Voi suositella, nyt jäljellä on välierät ja loppuottelut. Tässä linkki World Cup'in sivuille. |
![]() |
Matti Mäki Kuusankoskelta sähkötti tosi
mukavia uutisia. Vanha jäähalli Imatralla
muutetaan motocrossin sisähalliksi.
Tässä linkki Matin
lähettämään juttuun.
Missäs täällä pääkaupunkiseudulla on vanhoja halleja? Eikös siinä Nordensköldinkadun kulmassa ole sellainen vanhahko, jossa ei pelit oikein suju??? ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Muistankos oikein, mutta Ajon tiimi sai ekan voittonsa ja vielä tuplana Philip Island'in radalla? Kyseessä oli sadekisa ja Ajon tiimin käyttämät Bridgestonet olivat silloin aivan ylivoimaiset märänkelin renkaat. Bridgestoneja eivät muut juurikaan käyttäneet. No joo, Kari Aho muistelee samaa tapausta tässä Ajon tiimien tiedotteessa. |
|
Päivän kerhokarkeloissa oli mukava
kohta, Lasse Jahn, Hannu Alaja, Tusse Höckert ja
Harri Heinikainen kaikki ajoivat
nelaritrialpelejä! Laitteiden kirjo on huima,
Hanskin BSA on vanhin ja perinteinen nelari.
Harrin Honda on jaappanialaisten vastaus
nelariketjuun stereoperällä. Lassen Montesa
(Honda) on uuden tulemisen alkupään laitteita.
Mutta ruiskupeli ilman akkua. Tussen Repsol
Montesa (Honda) jonkin verran tuoreempi kuin
Lassen. Muutama muu kuva päivän nautinnoista. Täällä kerätyt pisteet. |
05.10.11 raha raha raha raha raha raha raha raha raha .
Daegun MM-yleisurheilut olivat täydellinen pannukakku suomalaisille yleisurheilijoille. Muutama aika kisojen jälkeen on tehty analyysejä ja löydetty kaksi syytä huonoon menestykseen. Toinen syy oli tietenkin helppo arvata eli yksi huono keihäsvalmentaja. No se vaihdettiin parempaan. Mutta se toinen syy? Eipä olisi ikinä etukäteen arvannut mihin suomalainen yleisurheilu kaatuu. No arvaatko Sinä mikä tämä salaperäinen syy oli tai on? Suomen edustajaksi EI valittu Daeguun Leena Puotiniemeä naisten maratonille, vaikka hän oli alittanut karsintarajan. Puotiniemi alitti jokin aika sitten myös Lontoon Olympialaisten rajan, mutta melko todennäköisesti häntä EI tulla valitsemaan Lontooseenkaan. Syynä on tuo ensimmäisen kappaleen salaperäinen syy. Nyt jo kaksi vinkkiä. Tässä tulee se kolmas. Suomalaiset motukkaurheilijat voittivat neljä maailmanmestaruutta vuonna 2011 ja oikeastaan ainoa mahdollisuus siihen on tuo salaperäinen syy. Onhan niin, että jokaisella Maailmanmestarilla on ollut kokopäiväinen Olympiakomitean varoilla palkattu valmentaja? Onhan jokainen Maailmanmestari noista neljästä viettänyt Olympiakomitean varoilla viikkotolkulla lämpimässä etelänmaissa harjoittelemassa? Onhan? Asian voisi varmistaa esim. Pekka Päivärinnalta, mutta minulla ei ole hänen numeroa sinne KV-harjoituskeskukseen, jota Olympiakomitea pitää yllä. No niin nyt varmaan jo arvaatte. Se salaperäinen syy on raha tai ainakin sen puute. Uskokaa nyt hyvät ihmiset SULin puheenjohtajaa Antti Pihlakoskea ja SUL päävalmentajaa Jarmo Mäkelää, molemmat on muuten todettu maailman ainoiksi korvaamattomiksi henkilöiksi. Siis vain lisäämällä rahaa yleisurheiluun voidaan odottaa tuloksia. No nuo kaksi muuta vinkkiä ikään kuin todistaa asian. Leena Puotiniemi EI ole saanut mitään tukea SULlilta tai Olympiakomitealta. No ei silloin tietenkään voida valita edustajaksi minnekään, sehän kumoaisi täysin tuon ”vain lisä raha tuo menestystä” mantran. Mitäs yhdestä naisesta, onhan noita naisia. Suomalainen motukkaurheilija ei taida saada minkäänlaista aikuisten oikeasti rahaa Olympia- tai miltään muultakaan komitealta. Miten sitten on mahdollista, että tulee menestystä? Hyvä kysymys? Kannattaisiko pohtia myös yu-piireissä. Josko sittenkin taustalla on halu menestyä. Ei ainoastaan saada mahdollisimman suurta tukea. Jarmo Mäkelä oli todettu SULin piireissä korvaamattomaksi, mutta niin on myös Moottoriliiton päävalmentaja Tomi Konttinen, tai ainakin korvaamaton omalle edustamalleen seuralla Helsingin Moottorikerholle. Tomi valittiin ajamaan viime viikonvaihteen motocrossin joukkue SM-kisaan Hyvinkäälle, tuloksena hopeaa HMK:lle. Aika hieno korvaamattomuus. Urheilijat voisivat vaikka näyttää, että halua on vaikka rahahana suljetaan joksikin aikaa. Otan tähän vielä pienen vertauksen nykynuorista/lapsista ja heidän innokkaista vanhemmista. Useat vanhemmat valittavat/kehuvat lastensa laajaa harrastusinnostusta. Lapsia kuljetetaan lähes päätyönä eri harrastuksiin. Vaan onko kyse lapsesta ja hänen halusta vai vanhemman toiveista. Kannattaa aina välillä tehdä pieni koe ja sanoa, että kuljetus ei järjesty tänään, hanki se itse. Jos lapsi tokaisee, joko että ok, ei mennä sitten tänään sinne harkkoihin tai hankkii kyydin joltain muulta oma-aloitteisesti. Ekassa vaihtoehdossa on kyse vanhempien harrastuksesta, jälkimmäisessä lapsen omasta. Saa valita. Ja tämä sama koskee suomalaista ”prinsessanherkkää” yu-eliittiä. Yhdessä asiassa SULli kyllä toimii paremmin kuin Moottoriliitto. Mitalikahvit osataan järjestää heti ja näyttävästi. Meidän Liitossa asia on kyllä aika hakusessa. |
03.10.11 1+1+2=4 perusmatikkaa Maailmanmestaruuksista. Junnut+hot40+ Ruotsissa. Ajolle uusi voittaja. Kari Karttiala+Virpi Miettinen.
![]() ![]() |
Viikonvaihde oli Jytky. Kahden entisen
Maailmanmestaruuden lisäksi kaksi uutta ja vielä
hopia ja ronssi. Luetellaan nyt tässä nuo
mitalistit: Pekka Päivärinta MM-kultaa
RR-sivareissa, Joonas Kylmäkorpi Pitkä Maarata?
Kultaa, Mika Ahola Kultaa Enduron isoin luokka,
Juha Salminen Enduron pienin luokka Kultaa. Eero
Remes hopiaa ja Matti Seistola ronssia.
Kari Ahon Juha
Salmisen tiedote viikonvaihteesta.
Mikan puolesta en ole nähnyt yhtään tiedotetta
kohdennettuna Suomeen, miksi vaivautua turhaan.
Yläkuvassa Mika Päitsin voittajana. Vanhoja kuvia valitettavasti, joissain uusissa oli ns. kopiright-juttuja. |
![]() |
Jaakkovaakko
oli tarkkana ja sähkötti Ruotsin Mestiksestä
Huddingessa:
Morjesta Paavo! TigerMK:n väki on ollut esimerkillistä, mikä on aika merkillistä naapurimaassamme: sekä SVEMO:n että TigerMK:n sivuilla jo tulokset eilisistä kisoista! Leevikin nyt mukana, ja hän ja Timo (tietysti) voittaneet luokkansa, Mikko USM-luokassa nyt neljäntenä. Timolle minun laskujeni mukaan riittänee maaliin ajo viimeisessä osakilpailussa mestaruuteen JSM:ssä, Mikko on pisteissä kolmantena USM:ssä. JSM siis Junior ja USM Ungdom-luokka. Hienoa myös Eddie Karlssonin osalta. Hänellekin taitaa nykyisillä Ruotsin osallistujamäärillä riittää maaliin pääsy viimeisessä kisassa Ruotsin Mestaruuteen Elit-luokassa. Minulla oli kunnia tavata Eddie ja isänsä ensimmäisen kerran ollessani turistina muutama vuosi sitten Puolassa nappuloitten ja naisten EM-kisoissa. Jo silloin oli Eddien touhussa silmiinpistävänä piirteenä iloisuus ja nauttiminen; hänen ajonsa moottoripyörällä näyttää koko ajan samalta kuin keväiset varsat ensimmäistä kertaa ulkona laitumella! Terveisin Jaakkovaakko Jukka Myöhänen sähkötti pitkin kisaa Timon tilanteesta. Tekstarit tulivat kännyyn. Vaan olimme "lomalla". Sari Kiuru sähkötti kuvia, nauttikaapa näistä. Tulokset. |
|
Johan Zarcolla on tökkinyt viime aikoina, tai on se aika suhteellista. Kakkossijoja on tullut lähinnä omien mokien seurauksena. Nyt Motegissa natsasi, ranskalainen voitti ekan kerran MotoGp:ssä. Hieno juttu. Kari Aho sähkötti paketin Ajojen tilanteesta Japanissa. |
![]() |
Kari Karttiala ja Virpi Miettinen ovat ammattikuvaajia. He ovat yhdistäneet tietotaitonsa Racefoto.fi sivustolle. Kaksikko oli Hanskallion SM:ssä kuvaamassa. Kari Karttiala sähkötti:
Morjens Paavo,
Saatiin vihdoin kuvat seutulasta
nettiin.
http://www.racefoto.fi/2011/Trial/Seutula/index.html
Linkki myös meidän etusivulta
napista “News”
Terveisin: Kari Karttiala |
02.10.11 Paljon tapahtui viikonvaihteessa, mutta......
![]() |
Motukkaurheilulla oli
yllättävänkin runsas viikonvaihde. Onnittelut
kaikille voittajille, minun mielestä jokainen
motukkakuski on Voittaja isolla VEELLÄ. Runsaaseen aineistoon palataan huomenna tarkemmin. Nyt kaikille hyvää viikonvaihteen jatkoa. Aila ja Paavo |
29.09.11 Tekeekö harjoittelu sittenkin mestarin2? MM-joukkuetrial. Juha lähellä historiaa? Ajo kuulumiset.
![]() |
Jari Sulkanen sähkötti ja lähetti aivan
fantsuja kuvia: Tervehdys Paavo, Veijo Matinaho sähkötti samasta aiheesta: Moro Paavo! T.Haapasen (Tauno ;-) ) kanssa juteltiin taannoin Jussin urasta ja hän muisteli että Jussin eka kisa olis ollu 6.7.1980 Jämsässä,jossa mä olin B125 lk 9. Kaikki kunnia siis jokaiselle entisille/tuleville Suomen Mestarille ja Maailman Mestarille ;-) mut pakko myöntää et Jussi o sitkiä kaveri.. Onnea Trialin Suomen Mestarille 2011 -VM- SaMK |
![]() |
Tässä lisää Jari Sulkaselta kolme kuvaa:
Jussi on kuvassa numerolla 10, olisikohan kuva vuodelta –80, kisapaikkana Rauma? Allekirjoittanut numerolla 8, Kari, Karppa Tuominen punaisessa kokopuvussa Raisun päällä, Vesa Keinonen vasemmassa äärilaidassa Tunturin päällä. |
![]() |
Jussi lähdössä kisaan numerolla 29, tämäkin kuva on ihan 80-luvun alusta, ja Jussin alkuvaiheen kisoja. AGV:n kypärä paljastaa, myöhemmin oli Meno, ja sitten Nava… |
![]() |
Harjoitukset jatkuivat myös talvella; lumiketjut renkaan ympäri ja pito oli taattu. Jussi ajaa, allekirjoittanut suksilla |
|
Reijo Kivelä järkkäsi ottamiaan kuvia trialin MM-joukkuekisasta. Tutun näköistä porukkaa. Tässä Repan kuvakavalkaadi. |
![]() |
Salmisen Juha on nousemassa yksin johtoon Maailmanmestaruuksien määrässä. Kari Aho sähkötti Juhan kuulumiset. |
![]() |
MotoGp Japanissa. Kari Aho sähkötti Niki Ajon kuulumiset ennen kisaa. |
27.09.11 Euroopan mestareita(, mutta tietääkö kukaan?). Tekeekö harjoittelu sittenkin mestarin? Ajo kuulumiset. 1+1=Das Motorrad. Liittoa lievästi. VeVe fudis.
![]() |
Tämä kuva oli esillä jo talvella, kuvaaja Kari
Karttiala. Kuvassa iskä/poika Veräväinen
syydaamassa jääradan Suomen Mestareiksi. Vaan mitäs pojat kesällä tekevät? No ajavat, onko se oikea termi vintage, äRRää Euroopan mestaruustasolla. Ja jos kerran talvella voittaa mestaruuden, niin miksi pitäisi kesällä tyytyä vähempään? Poika Jussi voitti viiskymppiset ja faija Pekka isommat. Tässä linkki tuloksiin. Näitä kirjoitellessa tuli mieleen, että Tapio Sippola (Sippolan Tapsa terves!) on näitä motukkaurheilun voimakkaita taustahenkilöitä. Joskus keväällä täällä meillä oli kuva, missä olivat isä ja poika Tuominen sekä Sippola. Sittemmin Sippolan kotisivun osoite on muuttunut: Tässäpä tämä. Veräväisten ansiokas kotisivu tässä. Pekan kanssa on meillä vielä ns. "kana kynimättä". Antti Pyrhösen kirjassa viime syksynä Pekka totesi, että hän ei ole ajanut trialia kilpailussa. Asiaa on hierretty, mutta........................... |
|
Ei romantisoida liikaa, mutta mitäs luulisitte
42 vuotiaan, lauantaina Suomen mestaruuden
16 vuoden tauon jälkeen Vantaan Hanskalliolla
voittaneen, kaverin, joka asuu Tampereella,
tekevän seuraavana tiistaina? No ajaa tietenkin pakulla Tampereelta Vantaan Hanskalliolle ajamaan parin kaverin kanssa trialia. Mahtaa kaveri olla tosiaan Mestariainesta. Sanoi ajavansa myös ensi vuonna korkeimmalla suomalaisella trial-tasolla. Kuvan keskimmäinen mies on myös tuttu; Sherco-Luhtis. Oikealla useille ei niinkään tuttu Mikko Leivo, joka myös osaa ajaa trialia, ja on ollut aivan huipulla suomalaisessa trialissa. Tuula Haapanen kertoi lauantaina Hanskalliolla erikoisen tarinan: Sisähalli-trialin Suomen mestari sai mestaruusmitalin postissa kotiin. Muuten hyvä, mutta mitskussa luki Drag-racing. No mestari lähetti mitalin takaisin Liittoon ja sinne se sitten jäi. Ei tullut mitään takaisin. Niinpä taas kerran. Hei mutta onkos tästä nyt unohtunut jotain? On! Kaverin nimi on Jussi Haapanen. Mestariaines ei jää lököilemään edes ison voiton jälkeen. Siitä voi ottaa oppia kaikki junnut. |
![]() |
Katseet ovat hieman huolestuneet, mutta Japanin Motegin osakilpailuun osallistuu sittenkin koko MotoGP-kööri. Myös Ajon molemmat tallit ja varmaan myös junnu-Ajo. Kari Aho sähkötti tallien viime kuulumiset ennen Jaappanin kisaa. |
Muutama päivä sitten pekuloin uudella
suomalais/saksalaisella motukka-aviisilla.
Taisin jopa luvata lisää tietoa. No tässäpä
tätäkin: Lehden nimi on, yllätys yllätys, (das)
Motorrad.
Päätoimittaja on, yllätys yllätys, Sami Salonen.
Kustantaja on, iso ylläri iso ylläri tosi ylläri,
Jukka Helminen.
![]() Tässä lehden tiedote. |
![]() |
Koskas se tämä trialin Suomen Cup saatiin päätökseen? No mikäs kiire siellä Liitossa olisi näitä päivittää. Eikös ne nyt juuri etsi tuuraajaa isolle päällikölle? Kyllä siinä on ihan tarpeeksi duunia organisaatiolle, ei voi/saa vaatia kohtuuttomia. |
![]() |
No jaa pari kisaa
puuttuu, mutta ei kait näitä joka kuukausi
kannata päivittää. Ja eikös se hörhö kuitenkin
viduile meille ja sieltä ne voi lukea, jos
jotakuta muuta hörhöä noi tollaiset jutut
kiinnostaa. Tilanteet otettu Liiton sivuilta 26.9. |
Kutosdivarissa FC HIK Hanko - Veikkolan VeVe 5-1 Rukki Nya Gräsplan 1. Linkki sarjatilanteeseen. |
25.09.11 Trialin vika SM-kisa Hanskalliolla. Huippufotareita.
Jussi Haapanen trialin Suomen Mestari 2011 |
Timo Myöhänen Suomen paras A-kuski |
Jani Markio Vesty-cup voittaja (B-luokka) |
Janne Karjalainen B-nuoret Suomen-Cup voittaja |
Jukka Kuusinen +40 Suomen paras |
|
Henri Himmanen kakkonen, Jussi Haapanen ykkönen
ja Mika Kivelä kolmonen. Siinä se on. HMK sai pienten alkuvaikeuksien jälkeen vikan SM-osan hienosti vietyä maaliin saakka. Kuusakoski Oy antoi pihansa trialistien käyttöön, siitä iso Kiitos! Onhan se ehkä hieman erikoinen tuo Jussin ura, mutta kun kerran menestystä tulee niin miksei. Olen aika varma, että ura jatkuu vielä ensi vuonnakin. Hempun valtakausi katkesi periaatteessa siihen Itävallan Erzberg-rodeoon. Kun kaikki kisat lasketaan mukaan, niin yhden osan jättäminen väliin voi olla kohtalokasta mestaruustaiston kannalta. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä ensi vuoden tilanne, olen ymmärtänyt Hempun puheesta, että Erzberg-tyyliset kisat kiinnostavat häntä. Kesän kisassakin olisi ollut mahdollisuudet parempaan, jos etujarru ei olisi vioittunut. Beta on palkkaamassa Marko Tarkkalan ensi vuodeksi enduron MM-sarjaan. Olisiko Hempulle tarjolla muuta? Mika Kivelä uusi viime vuoden kolmossijan välillä aika kivuliaastikin. Kolmiosainen polvilumpio on aika hidastava tekijä ajamisessa. Timo Myöhänen varmisti A-luokan voiton jo Nokialla. Hieno suoritus Timolta ekassa Eliitissä, neljäs. Sami otti nyt A-luokan ekan voiton ja päätyi Timon kanssa tasapisteisiin. Voitot ratkaisivat luokan Timolle. Nuorten Suomen Cup meni Jyväskylään Janne Karjalaiselle. Onni ja Jessen tilanne on ns. tasapääjuoksu, hevostermi. Liiton sääntöjen mukaan nyt pitäisi laskea ajoaikaa kaikista kisoista poikien kesken. Minulle sopisi oikein hyvin jakaa kaksi hopeaa. C-cupin voittaja Leevi Paajanen teki Timot ja ajoi ekan kisan isompien poikien kanssa. Kisa-aamuna Iskä Paajanen vedätti junnua ja käski pojan kyselemään Beta-myyjältä varaosia. Mutta kuulemma vain yksi osa on tilattu (125 Beta). Hyvä. Ison Been ehkä isoin ylläri oli Saku Sipposen jääminen ilman yhtään voittoa. Jani Markio on muistaakseni voittanut silloin ennen C-cupin. Nyt listalle Vesty-pytty. Jukka Kuusisella oli varaa jättää yksi kisa väliin, silti Hot40+-tiimin kuski Vetskujen selvään voittoon. Kauko Kuusinen lähetti tulokset, Kiitos. Tässä muutama kuva. |
Kari Karttiala ja Virpi Miettinen kävivät Hansiksella kuvaamassa. Virpi ja Kari ovat kumpikin näitä meidän motukkaurheiluunkin perehtyneitä kuvaajia huippu jäljellä. Sukulaiset Virpi ja Kari ovat laittaneet pystyyn uuden kuvafirman, kannattaa kysellä. http://www.racefoto.fi/index.html#20110910_KAR_2809 |
24.09.11 korjaus vielä lauantaina Jussin mestaruuksien määrään. Trialin Suomen mestari 2011 Jussi Haapanen.
|
Jussi Haapanen
varmisti tänään trialin Suomen mestaruuden HMK:n
järjestämässä kisassa Vantaan Hanskalliolla.
Jussi on veteraani sanan parhaassa
merkityksessä. Minulla on tieto, että heinäkuun
kolmas päivä Jussi täytti 42v. Tämä oli Jussin toinen kolmas Suomen mestaruus. Edelliset Jussi voitti vuonna 1993 ja vuonna 1995 (tähänkin vielä palataan). Vaan mitä olisi nykyisin trialkuskin ajaminen ilman luotettavaa "reppuria", taitaisi enklanttilainen termi minder=ymmärtäjä olla parempi, Jouni "Jone" Markkula on suomalaisen trialin pitkäaikaisia puurtajia. Jone voi todella ylpeänä kantaa "Suomen Mestari 2011" t-paitaa Jussin kanssa. Meidän joukoilta sydämelliset onnittelut koko Haapasten tiimille. Hanskallion tapahtumiin palataan paremmin sunnuntaina. |
21.09.11 Satu rumasta ankanpoikasesta.
![]() |
Vanha satu rumasta
ankanpoikasesta on kaikille tuttu. Meille sattui tämmöinen: Kesän ulkona ollut kaktus tuotiin sisään muutama päivä sitten. Sen juuriosassa oli ihan kuolleen kasvun ruskeaa pintaa. Mietimme Ailan kanssa mitä tehdään kasville. Minä ehdotin biojätekasaa takapihalla, mutta paksun pojan kyljessä olevia pikku poikia voisi yrittää irroittaa ja juurruttaa. Asia jäi harkintaan ja kaktus siirtyi meillä pohjoisen puolelle huoneeseen lähelle ikkunaa. Tänään ruma ankanpoik.........kaktus näytti närhen munat. Kaktuksessa oli ihana valkea kukka, jonka halkaisija on n. 12-13 cm. Kukan varsi oli n. 15cm ja yritti valon suuntaan. Eipä taida Kaktus joutua b.........n Toisaalta voisiko olla myös, että jopa kasvit ymmärtävät tämmöisen motukkamyönteisen ilmapiirin? Kts. kaktuksen takana olevaa verhoa. |
19.09.11 Viikonvaihteen kolme puhutuinta. Salon C-cup-kisa. Isät ja pojat. "Ei edes Ahvenanmaalle".
![]() |
![]() |
![]() |
Kyllä vaan, näinkin voi sattua Isolle Vihreälle
Miehelle
![]() |
![]() |
Kaksi kovaa nimeä trialista: Leevi Paajanen ja Tommi Ahvala. Onneksi olkoon Leeville. Kari Männikkö sähkötti lisää kuvia Salosta. Kiitos. |
|
Oli siellä Salossa kypsempääkin trialistia paikalla. Hot40+ näyttää vieneen jopa kaksoisvoiton. Sari Kiuru sähkötti mukavia kuvia. |
![]() |
"Mees nyt iskä, mun vuoro tulla kivelle". Suunta on ihan oikea sekä Samilla että Sisulla. |
Joku entinen Moottoriliiton
valmennuspäälliköistä tokaisi, että hän ei
lähtisi tuon joukkueen kanssa edes
Ahvenanmaalle. Onneksi nykyinen, Tomi Konttinen,
on paljon paremmin jalat maassa. Tomi
MM-joukkuemotocrossin 17:sta sijasta: Olen
tyytyväinen. Varmasti Tomi olisi samaa mieltä myös trialin 12:sta sijasta, jos joku vaivautuisi kysymään ja tiedottamaan alan medioille. Ihan oikeasti, no jaa, tässä kuitenkin tulokset. |
17.09.11 Tää meni ihan ......................... Nasun MM-joukkue debyytti. Leevi Paajanen C-cup mestari Salon C-cup teki mestarin. Neiti Huhu 1+1=? Niklas Ajo Aragonissa.
![]() |
Suomen naistenjoukkue kymmenes Trial des Nations-kisassa. Nasun ilmeestä voisi päätellä tyytyväisyyttä. Kuva pöllitty sivustolta: www.phototrial.it. Asiahan ei juurikaan minulle kuulu, mutta aikuisten oikeita tuloksia taas ei ole missään tässä vaiheessa, lauantai klo 18.30 grhhhhhhh. |
|
C-luokan Cup'i oli siinä. Ensi viikonvaihteen
HMK:n kisa ei enää ole osa Cuppia. Veijo
Matinaho sähkötti yhdeksän aikaan illalla, Veikko: Moro Paavo! yst.terv.- SaMK (Salo järjesti tokavikan C-cupin. Tervakosken Leevi Paajanen jatkoi voittoputkea hienosti ja on uusi Suomen C-cup-mestari. Vahva huhu (Iskä Paajanen) kertoo, että junnu ajaa Hanskalliolla b-junnuissa. Hieno juttu. Maritta Virtanen sähkötti tulokset. Tilanne päivitetty tuohon vasemmalle.) |
|
Veikkolan Kymppikiskalla kiersi tänään voimakas Neiti Huhu, että Suomeen ollaan perustamassa uutta motukkalehteä! Esimerkkinä (alkuperänä) joku sakemanni aviisi. Tästä on luvassa ihan mustaa valkoisella lähiaikoina täällä. |
Tämä ei ole huhu, tämä on totta. Bike-lehden päätoimittaja Sami Salonen lopetti lehdessä tällä viikolla. Sami otti mukaansa (uusiin haasteisiin) markkinointimiehen ja ulkoasusta vastaavan henkilön. Muistanko väärin, mutta eikös Samin iskä Kari ja Jukka Helminen aikanaan juonineet tuota suomalaista motukkalehtikenttää? Mites se matikka menikään? 1+1= jotain! |
![]() |
Espanjalaisille Aragonissa oli tänään selvinnyt
sellainen elämän pieni yksityiskohta: Sähkölasku
TÄYTYY maksaa, jos haluaa sähköä. On ne pirun
vaikeita tuolla Välimeren alueella nämä pienet
yksityiskohdat. Eikös ne laskut jo kertaalleen
lähetetty Suomeen maksettaviksi? Pihejä nuo
suomalaiset. Kari Aho sähkötti Nikin aika-ajon raportin, huomenna voidaan odottaa taas pinnoja. |
16.09.11 Nasun MM-debyytti. Synttärijatkot. Patrik Smage. Niklas Ajo sähköttömässä Aragonissa.
![]() |
Satu Saavalainen alias Nasu ajoi tänään ekan naisten MM-kisansa Italian Tolmezzossa. Koitin selvittää ajoiko Säde Korpinen aikanaan MM-osan, mutta kisa ei silloin tainnut olla vielä virallinen. Eli Nasu ensimmäinen suomalaisnainen, HIENOA!!! Kisan tulokset. |
Tässä
Jaakkovaakon selvitys Timon synttäreistä: Morjesta Paavo! Kirjoitit Myöhäsen Timon synttäreistä; minäpä olin mukana partyssä! Arvaas missä niitä vietettiin? No tietysti Seppälänkankaan trialmetsässä. Timo syötti piikkiä kivelle mallikkaasti, kuten aina, vaikka keli oli sellainen, ettei siellä juuri muita näkynyt (Jere ja Janne ovat matkalla Italiaan, se hyväksyttäneen syyksi laistaa treenit). Timon treeneissä olen huomannut, että hänen piikissään on sellainen vakavanpuoleinen vika käynnistimen ja sammuttimen yhteistoiminnassa, ettei se kone kestä sammuksissa juuri ollenkaan. Jos sen joskus harvoin onnistuu sammuttamaan, ei monta sekuntia kulu kun se taas pörisee. Minun isommassa Kassussa on juuri päinvastainen ongelma, tai tänään oli vielä pahempi ongelma, kun ei se pyörä suostunut edes tallista ulos tulemaan... Vielä sen verran Timon treenistä, että paikoiksi etsittiin tietysti ne kaikkein liukkaimmat ja sammaleisimmat kivet ja juurakkoisimmat mäet, kun kerran sattui sopiva sateinen keli! Harmi ettei tullut kameraa mukaan, enkä tullut kaivaneeksi edes kännykkää siihen tarkoitukseen taskusta, eli puheen varaan jää. Jaakkovaakko Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. |
![]() |
Onpas suttuinen kuva, mutta selitellään. Pari
vuotta sitten lupaava jenkkijunnu Patrik Smage
teki lyhyeksi jääneen visiitin Europaan
trial-radoille. Keskiviikkona Altsun kanssa
mietiskeltiin, että missähän kaveri on kun ei
ole TdN-kisassa Jenkkien joukkueessa. No tänään
tuli vastaus vastaan. Patrik on mukana Amerikan
Talent-kisan semifinaaleissa. Kuva liittyy
netistä löytyvään Youtube-videoon, jossa Smagen
veljesten esitys. Tuo kuva on kotitilalla
olevasta rampista, mistä kaveri harjoittelee
volttia!!! Tässä Youtube-video Tieto löytyi Mototrial.us sivuilta Muistanko oikein, että norski Martin Hemmer oli mukana Norjan Talent-kisassa viime vuonna. Martin on mukana TdN:ssä Norjan joukkueiden johtajana. |
![]() |
Kari Aho sähkötti Nikin ihmeellisistä seikkailuista Aragonissa. Yritettiin tuossa iltapäivällä katsoa treenejä sieltä, mutta mönkään meni vai mihin ne sähköt sieltä katosi? |
15.09.11 16.9 lisäys Minnen tiedä mittään, mutta Onneksi Olkoon Timo, saa ajaa motukalla tiellä. Jussi jo nyt kympin jengissä MM-trialissa. Ne lisenssit...........Lisätty Jukan sähke Trivial pursuit kysymys. Halla-aho/Soininvaara?
![]() |
Kumpi ajaa liikennemerkin oikein; Volvo vai
Timo? No jaa.
Mutta Internetistä
löytyi tällainen tieto.
Kymäläisten porukalta sydämelliset
synttärionnittelut!!!!!!! Iskä Jukan juttuihin palataan tuossa alenpana. |
![]() |
Tänään
Xracing.fi teki
jutun Pyrtsistä (Antti Pyrhönen),
joka on mukana yhdeksännessä
Maailmanmestaruusjoukkue crossissa. Kaikki
kunnia Pyrtsille, kaveri on crossari ihan sieltä
parhaasta päästä. No minulla alkoi, ihme kyllä, raksuttaa. Haapasen Jussi muistaakseni sanoi PM-trialin yhteydessä Ruottissa, että oli jotain noin 20 osanotto ko. kisaan. Mutta MM-joukkuetrialiin Jussi on osallistunut jo 14 kertaa ja viikonvaihteessa status paranee. On se hieno ura. Tässä linkki osanottolistaan. Kuvassa Jussi ja Iskä-Tauno edustamassa Suomea Luxemburgin (Ettelbruck) vuoden 1999 kisassa. Muut suomalaiset joukkueessa; Joa Hindrén, Sami Hakala ja Mika Sassi. Jaa siis se tulos: Tässä: Kuudes, eli nykysäännöillä siellä Eliitti-ryhmässä!!! |
Tämä on taas tätä lajin nurjaa puolta. Meillä on
näitä organisaatioita, jotka kuulemma vastaavat
motukkaurheilun säännönmukaisuudesta. No äkkiä
tulee mieleen tämä kotimainen ihme; Suomen
Moottoriliitto, joka on FIM edustaja Suomessa.
Sitten on Euroopan liitto UEM, joka kait sitten
edustaa ????? Sitten on tämä FIM, kansainvälinen
moottoriliitto. No on siinä liittoja ja varmasti
kaikilla ns. lisenssit. Olen tuossa jonkin aikaa motkottanut UEM:n osaamattomuudesta Vetsku EM-trialin tuloksissa. Tänään sain sähkeen Myöhäsen Jukalta. Terve Paavo ! Kirjoittelit noista UEM:n tulosliuskoista... veteraanit tuli kuntoon, mutta Youthit on edelleen "retuperällä". 9. ja 14. listalla on oikeasti sama kaveri. Jaimella vaan on niin monta nimeä nimessään, että fiksumpikin menee sekaisin. Siis sen myötä Timon ja Pietron oikea paikka on 20 pisteellään pykälää ylempänä (tai alempana... miten se nyt ajatellaan)... siis Pietro 8. ja Timo 9. Tuota Jaimea muuten kannattaa seurata... voi yhtenä päivänä olla uusi Bou ! jukka No ne EM-pisteet Junnuille siellä UEM:n sivuilla on..........ei sanota mitään. No meilläkin oli sama virhe, mutta me emme ole olleet yhdessäkään kisassa paikalla. UEM-valvoja on ollut. Kaverin nimi yksinkertaisesti on Jaime Busto! ja tuloksissa kahdella eri nimellä. Tuossa meillä vasemmalla on nyt pinnat oikein. Valitettavasti Timo putosi yhden sijan, mutta ensi vuonna.............. |
|
Trivial Pursuit on
mukava aikuisten illanvietto-ohjelma. Siinä
mielessä tässä eka kysymys: Mikä on sinisen
auton merkki? No ei vois vähempää kiinnostaa noi Ankat. Mutta sitten ihan oikea kysymys: Suomalainen Trialin Maailmanmestari (vihje kuvassa), joka ei ole osallistunut trialin MM-joukkuekisaan? Nimeä ajaja ja kerro syy missä on ollut? Toinen kysymys: Nimeä suomalainen trialin maailmanmestari, jonka poika on osallistunut trialin MM-joukkuekilpailuun? Siinä mitään erikoista? Onkos sillä toisella lapsia? |
Sain palautetta Jussi Halla-aho
innostumisestani. No Jussi mokasi, tai ehkä sitten eikään. Jussiahan on hiillostettu tuosta Kreikka-lausunnosta. On meidän suomalaisten nykyiselle poliittiselle media-ilmastolle aivan tyypillistä, että Virheiden (oikea tavutus) pää-ideologin Osmo Soinivaaran sama lausunto Kreikasta ei aiheuttanut edes pienintäkään kulmakarvan värähdystä. |
14.09.11 Treenit Vuohimäessä. VeVe fudis. Ne lisenssit........... Enduro MM-huhut. Viime äRäR-kuulumiset.
|
Vuohimäessä treenattiin taas joukolla. Mukana niin nuoria kuin ikinuoriakin. Kuvapoikana Sonja ........... ei perskules kun kuvatyttönä Sonja Lamppu. Muutama taidekuva (pikkukamera). Kerätyt pinnat tullevat tänne MP-taidon uusille nettisivuille. |
Kutosdivarissa Veikkolan VeVe - LJK Lohja 1-2 Lapinkylän märkänurmi. Linkki sarjatilanteeseen. |
FIM- ja UEM-lisenssimiehet nikottelivat melko kauan +40 Eurotrialin tulosten kanssa. Pyynnöstä huolimatta UEM-tiedotetta ei koskaan korjattu. Tuo muutama aika sitten puhuttu minun kolme sähkettä kasvoi matkan varrella vielä lisää, kun asiassa ei tapahtunut mitään. Kait samassa suhteessa meidän arvo putosi rajusti häirikkönä. No entäs sitten. Nyt UEM:n sivuille on päivitetty oikea tieto. Muiden luokkien tieto on siellä ollut jo monta viikkoa. |
Tulee muuten olemaan mielenkiintoista lähiviikkoina nähdä mikä on FIM-juttujen arvo täällä meillä Suomessa, mutta siitä sitten myöhemmin. |
Enduron MM-kausi lähenee loppuaan. Taitaa lajissa olla meneillään ns. "silly season". En ole nähnyt täällä meillä juurikaan pekulointeja meikä kuskien ensi vuoden ajokeista. MM-sarjan järkkärin aakkosfirma ABC-sivuilla asioita kyllä pohditaan. Tässä linkki, vetäkää itse kukin johtopäätökset. |
![]() |
Kari Aho sähkötti taas tiukkaa rr-asiaa. Viikonvaihteessa ajetaan Aragonin MotoGp-kisa. Siis Aragon? No tässä siitä. Nyt sitten voi hyvällä omalla tunnolla lukea Karin tiedotteen, joka keskittyy lähinnä Danny Kent'iin. Mukana myös 2012 alustava kalenteri. |
11.09.11 ilta SM-joukkuekisa Muuramessa kuvia.
![]() |
Kari Männikkö sähkötti kuvasarjan Riihivuoren kisasta. Tässä kuvapoikana voittaneen joukkueen HäMK:n Samuli Magga tositoimissa. Tässä Karin kuvat. Aamulla unohdin mainita, että Ilkka Rekilä sähkötti tulokset. |
11.09.11 SM-joukkuekisa Muuramessa lauantaina.
|
JMU järjesti Martti Malmbergin johdolla
hienon joukkuekisan Riihivuoressa. Kuvassa
palkintopojat vasemmalta: Ossi Jahn 2, Peter
Jahn 2, Staffan Floessell 2, Sami Kymäläinen 2,
Jussi Haapanen 1, Mika Kortesluoma 1, Samuli
Magga 1, Mikko Hanninen 1, Tommi Suhonen 3,
Jussi Jokinen 3, Jori Uotila 3 ja Markus Kulmala
3. Joukkuetulokset Pisteet Muutama kuva. |
08.09.11 MP-taidon junnut. VeVe fudis. Niklas Ajon videohaastattelu.
![]() |
Keskiviikkona Vuohimäessä sananmukaisesti
kuhisi! Paikalla oli toistakymmentä MPT-junnua.
Oli Betaa, Gassia ja Osettia, mutta voin
vakuuttaa, että minä näin vain iloisia lasten
kasvoja. Meikäläinen tosin mokasi upeasti ja otin esiin pikkukameran ja painoin on/off nappulaa. Näyttö sanoi Ei muistikorttia. Että semmoinen tapaus tällä kertaa. MUTTA. Onneksi paikalla oli myös huolellisia trialisteja. Timo Sirkiä: Moi, Pieniä on nuo TSir mokat, tuli sentään ihan hyviä kuvia. Kiitos Timo. |
Kutosdivarissa FC Glid, Raasepori - Veikkolan VeVe 1-2 Karjaan tekonurmi. Linkki sarjatilanteeseen. |
Kari Aho sähkötti linkin Niklas Ajon
Youtube-videohaastatteluun: Hei Niklas Ajon tiedotus www.niklasajo.com |
04.09.11 Hämeen trial. Pieni lisäys: H40+.
|
Team Myöhänen tosi toimissa Nokian kalliolla. Timo puhtaaseen voittoon A-luokassa. Samalla varmistui Aan "Mestaruus". Näemme Timon melko varmasti HMK:n SM:ssä Eliitissä. Tulee olemaan kiva seurata kuinka piikki saa kyytiä Hanskalliolla. Kisapäivähän on myös muuttunut sunnuntaiksi 25.9 (Katso yllä 5.9 uusi tieto). Suvi lähetti tulokset. Muutama räpsy Nokialta. |
Käskytin perjantaina Kooklettamaan:
hot40plusracingteam blogspot . No sieltä tuli
tällainen juttu vastaan:
http://hot40plusracingteam.blogspot.com/
![]() |
02.09.11 Tsekin EM vielä kerran. Mopottimia. Marko Tarkkala. Hämeen trial. Ajot Misanossa. Iltarukous. Googletus.
|
"Soi sana kultainen.................." Tää oli pakko laittaa, on se niin harvinaista nykyisin meille suomalaisille tuo voittaminen kv-areenoilla. Kun nyt tässä joka iltapäivä tuijotetaan Deekun kisoja, niin on pakko sanoa, että pitkällä ollaan takamatkalla ja aina vaan pidemmälle jäädään. Sari Kiurun ja Jörgenin kuvia Tsekistä. Lauantaina pääosassa Timo Myöhänen ja sunnuntaina HotFortyPlus. |
Vanha sanonta on, että ei ole riemulla rajaa, kun mopottimella ajaa. Ja kyllä se pitää aina paikkansa oli kyseessä nuori tai vaikkapa ikinuori. Tässä muutama uusi ja vanha. |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
Ilona Nikanto sähkötti Marko Tarkkalan tunnelmat ennen viikonvaihteen Andorran WECciä. |
![]() |
Huomenna lauantaina ajetaan SM-trial Nokialla
Hämeen Moottorikerhon järjestämänä. Sami
Jääskeläinen sähkötti: Moro, Ne ovat luettavissa:http://www.elisanet.fi/hamk1/ |
![]() ![]() |
Kari Aho sähkötti Ajo-tiimien tiedotteet ennen Misanon MotoGp-viikonvaihdetta. |
|
Veikkola on kuuluisa tv-sarjojen ja leffojen kuvauspaikkana. Pirkka-Pekka Petelius kuvasi aikanaan Team Ahman jaksoja kylän nurkilla ja ns. yläbaarissa. Tällä viikolla "Iltarukouksessa" Vesperissä kuvattiin jälleen jotain tv-sarjaa. Ei auennut minulle. |
Sain kivan vinkin: Kokeileppas Kuuklettaa seuraavaa ja nauti: hot40plusracingteam blogspot . Kiitos Sari vinkistä! |
30.08.11 Euroopan liitto UEM sekoilee trial vetskujen EM-pinnoissa. Mutta Staffan ON kakkonen.
Tuli eilen lähetettyä muutama sähköposti. Tässä sitten vastaus/vastauksia. Näkyy asiaan sekoitettu koko trialin kv-viranomaisplutoona. Mutta se pääasia, että Staffan on loppupisteissä toinen tuli varmistettua. Tosin seurataan vielä asiaa. |
----- Original Message -----
From:
Philippe Bontemps
To:
Anders Minken
Cc:
François COURBOULEIX
Sent:
Monday, August 29, 2011 10:39 PM
Subject:
Re: UEM Press release 115/2011, Urgent!!!!
bonsoir
avant de parler de contestation de philippe
bontemps regardez ce qu il est publié sur l uem!!
j ai félicité van veelen a tanvald....mais en
lisant la publication j ai plus rien
compris!!!!!http://www.planetetrial.com/resultats/cz0811europeover.pdf
suite a cela j ai posé la question a ma
féderation!! le reglement des 3 resultats doit
changer!! s est pour cela qu il y a que bruschi
et bontemps en espagne andorre....2 pilotes!!!
votre réglement ne favorise pas le pilote qui
participe a toute les manches!!prendre 3
resultats sur 6 épreuves n est pas logique...
merci cordialement ph bontemps
----- Original Message -----
From:
Anders Minken
To:
uem
Cc:
paavo@kymalainen.net ; Mario Candelone ;
philtemps@free.fr ; David Willoughby ; Francois
Courbouleix ; David Willoughby ; CHARLY
DEMATHIEU
Sent:
Monday, August 29, 2011 10:11 PM
Subject:
Re: UEM Press release 115/2011, Urgent!!!!
Dear Paola, dear gentlemen,
I address this mail to the UEM office, but put
in copy Mario C as the press manager in Tanvald,
Paavo K as author of 3 emails today regarding
the results for +40 and Philippe B because he
disputes the result of the tie for 3. place in
the final standings.
I quote the UEM Trial Rules TL 01.12.2:
"…..Over 40 Cup - The points awarded to each
rider from their highest 3 placed results."
This should easily resolve the complaint from
Paavo, who are correct regarding the overall
list as it is displayed in the Press release
115. Only the 3 best results from each rider
should me added.
I quote the UEM Trial Rules TL 01.14.2:
"A tie at the end of the European Championship,
Junior Cup or over 40 Cup will be decided by the
majority of the best placings. If a tie still
exists, it will be decided in the following
order, by the better placing in the last, in the
last but one, in the last but two events etc.
until the view is resolved."
This means that the tie between van Veelen and
Bontemps for 3. place in the overall result for
the Over-40 Cup will be decided by the best
result in the last event (Tanvald), as both have
two 2.places and one 3. place as counting. Hence,
van Veelen will be 3. in the Cup, while Bontemps
will be 4th. It close, but thats what the rules
dictate - fair or not….That's sport.
So, for those who wants to read the wording of
the rules, you will find them here.
Attached you will find the mails I refer to.
Paola and Mario: Please see to that the errors
in the PR 115 are corrected.
Have a nice day!
Best regards,
Anders Minken
Sports Director, NMF
Chairman, UEM Trial Commission
Bureau member CTR (FIM Trial Commission)
andersminken@mac.com
___________________________________________________________
Den 29. aug. 2011 kl. 19:41 skrev uem:
Dear Mr. Minken,
could you please have a look at the mails of Mr. Kymäläinen?
Dear Paola, dear gentlemen, |
29.08.11 Päivitys Euroopan liitto UEM sekoilee trial vetskujen EM-pinnoissa. Pekka Päivärinta Maailmanmestari. Ajojen ajot Indyssä. Korjaus C-vapaa yhteispisteisiin.
![]() |
Teksti tuossa yllä on selvää pässinlihaa, tässä vielä vähän laajemmin. EM-Vetskuille lasketaan loppupisteisiin kolme parasta tulosta. Näin on myös meillä laskettu tuossa vasemmalla. Euroopan Moottoriliitto UEM lähetti kuitenkin tiedotteen Tsekin kisan jälkeen, jossa kaikki kisat on laskettu ja Staffan onkin kolmas. Toistaiseksi UEM:stä ei ole ollut halua oikaista asiaa ja varmaan juttu on jo ns. "Vain Me UEM voimme olla oikeassa" vähän samaan tapaan kuin tämä meidän SML. Vai voisitko sittenkin Kurre ajaa Staffanin asiaa? Kiitos muuten tiedotteen välittäjälle. |
Kirjoittelin 23 päivänä FIM:n lehdestä ja siinä olleesta jutusta Adolf Hännistä. No silloin ei asiaa tuntemattomalle artikkelista selvinnyt kuka sivaria ajaa. Nyt FIM korjasi asian ja julkaisi tiedotteen Pekka Päivärinnan ja Adolf Hännin voittamasta Maailmanmestaruudesta. Tässä linkki FIM sivulle. Kiitos vihjeen lähettäjälle. On se muuten kummaa, että KV-liitto katsoo asialliseksi kirjoittaa Urheilusta, mutta meillä tämä tämmöinen Maailmanmestaruus ei hetkauta alan "edustajaa" Suomen Moottoriliittoa. Kts. vaikka niiden sivuille. |
![]() |
Kari Aho sähkötti Ajo-tiimien tiedotteet Indianapoliksesta. |
Tervakoskella
C-vapaassa olikin "tasapää juoksu". En ollut
tuota huomannut ja Remanderin Tomia sorsin
tuossa pistetaulukossa. Juha von Plato onneksi
huomasi fibani ja nyt korjattu. Leeville ja
Tomille siis voittajan pisteet. Joskus hamassa menneisyydessä tasatuloksen saaneet saivat pisteet seuraavan esimerkin mukaan: Voittaja 25 kakkonen 20 sitten pinnat laskettiin yhteen ja jaettiin kahdella. Eli voittaja olisikin saanut vain 22,5 pinnaa. Onneksi tästä luovuttiin ja pisteet tulevat oikeasti sijoituksen mukaan. Tervakosken tapauksessa Mikolle kolmossijasta 16 pinnaa, koska kolmas. |
28.08.11 Päivitys Staffan soitatti Maammelaulun Tsekissä . C-cup Tervakoski. Isla Aurora Kymäläinen.
|
Ensitieto Tsekistä kertoo, että Staffan Floessell voitti tänään veteraanien EM-osakilpailun Tanvaldissa. Maammelaulu soi palkintojen jaossa komiasti. Jörgen tänään kahdeksas ja Jukka yhdestoista. Voitolla Staffan varmisti hopeatilan EM-sarjassa. Mestaruuden vei Italian Andrea Buschi. Palataan tähän vielä tänään. Luvassa on kuvia. Tässä tulokset. Yhteispisteet tuossa vasemmalla. |
![]() |
Suomen Cup ajettiin eilen Tervakoskella. Leevi Paajanen jatkoi hyvää sarjaa ja otti voiton Cupissa. Tässä Kari Männikön kuvakavalkaadi. Kauko Kuusinen lähetti tulokset. Kuvapoikana Tampereen Lari Seppälä. |
|
Isla Aurora Kymäläinen kastettiin tänään Malminkartanossa. Anne ja Jarno olivat yhtenä kummiparina. Päivänsankaria hieman haukotuttaa. |
27.08.11 Päivitys (illastus?) Timo Myöhänen Tsekin Tanvaldissa. HotFortyPlus Racing Tsekissä korjaus. C-cup Tervakoski.
|
Jukka Myöhänen raportoi Tsekin EM-kisasta: Jaksot ISOJA, sadetta iltapäivällä. Timon ykköspyörä jouduttiin siirtämään ongelmien takia syrjään jo ennen kisaa. Timo ajoi kisassa viime vuoden pelillään. Ekakierros 30 pinnaa, toinen parani selvästi 21 pinnaan. Timon tulos loistava 51 pistettä. Norjan Sverre Lundevold otti ensimmäisen voittonsa EM-tasolla 28 pinnalla. Italian Gabriela Giarba toinen ja EM-sarjaa johtava Ranskan Steven Coquelin kolmas. Ranskalainen voitti junnujen mestaruuden. Vaikka kokonaispisteitä ei voi vielä laskea, niin Timo joka tapauksessa teki pesäeron ennen Tsekkiä tasapisteissä olleisiin Tsekin Matejicek'iin ja Englannin Price'een. Tulokset tullevat sitten joskus. Päivitän tänne vielä tänään jos..... Tässä tulokset. Lisää tuloksia tsekkien sivulla. Loppupisteet päivitetty tuohon vasemmalle. |
HotFortyPlus Racing Tsekissä korjaus: Väitin eilen, että Vetskut ajavat tänään lauantaina. No otin sitten aikuisten oikeasti selvää asiasta ja huomenna sunnuntaina ne "huru-ukot" ajavat. |
Tervakoskella ajettiin tänään C-cupin osakilpailu. Valitettavasti meillä ei ollut mahdollisuutta mennä paikalle. Mutta melko varmasti lisää tietoa sieltä myöhemmin täällä tänään. |
26.08.11 HotFortyPlus Racing Tsekissä. Vojta Klecka. Lexan muistelo. Aki Ajon tiedote Indystä.
![]() |
Huomenna lauantaina tärähtää Vetsku EM-trial Tsekin Tanvaldissa. Täräyksessä mukana on tämä meidän kotimainen huipputrial-team HotFortyPlus. Sari Kiuru sähkötti tuoreita kuvia tänään. Plussat tässä tutustumassa jaksoihin, vasemmalta Jukka Mäkelä, Jörgen "Jörö" Nylund ja Staffan "Tahvo" Floessell. Tässä muutama muu Sarin kuva. Kuva 1, Kuva 2, Kuva 3. |
![]() |
Lasse Jahn
sähkötti trialin ikiliikkujasta (Vojta): Moi! |
![]() |
Sorsan Lexa muisteli vanhoja:
Morjens Paavo! Kuvan Zündapp'illa ei ole mitään tekemistä Lexan muistelon kanssa. Mutta on se hieno classic-vehje. Kuvan olen ottanut joskus 90-luvun alkupuolella Bilstainissa Belgiassa. Silloin ei meillä vielä tainnut olla mitään classic-touhua. Zyntsyn kone on mielenkiintoinen vaihdepolkimen suhteen. Kuvassa näkyvän kopan sisällä on vaihteensiirtäjä mekanismi, vaihdepoljin kulkee moottorin alla vasemmalle puolelle. Näin oli jo minun ekassa motukassa, jonka sain veljen perintönä 1962. Vuoden 1952 200cc Zundapp. Oli se hieno peli? Vaan tuli sitä työnneltyä kymmeniä kilometrejä kotiin eri paikoista. |
![]() ![]() |
Aki Ajo, ylempi kuva joskus 90-luvulta? johtaa menestyksekkäästi kahta 125cc MotoGp-tallia. Kari Aho sähkötti Ajon tiedotteet ennen Indyä. |
25.08.11 Timon sanomaa. Fred Carlsson Memorial . Indianapolis BricYard.
![]() |
Lappalaisen perheessä
on ns. positiivinen ongelma: Motukoita on kolme,
niin kuin kuvasta näkyy, Yksi Ossa, yksi pikku
Oset ja yksi iso Oset. Kuskeista Timo on jo
esiintynyt täällä aikaisemmin. Mila ja piilossa
oleva Iskä-Jykä muut kuskit. No se positiivinen
ongelma on; Kuka ajaa milläkin?. Iskä-Jykälle
taitaa jäädä tuo OSSA. Mutta iso Oset tuli
pihaan viime maanantaina. Kait tarkoituksena oli
siinä, että Mila, joka on pari vuotta Timoa
vanhempi, mutta "ajokokemusta" vähemmän kuin
Timolla, ajaisi sillä. Timolla oli kuitenkin toinen ajatus ja hyvät perusteet: "En mene tarhaan, enkä pese hampaita koskaan, enkä mene uimakouluun, jos joudun ajamaan pienellä." Tämä tuli tietona Iskälle peitellessä Timoa illalla nukkumaan. Keskiviikkona Vuohimäessä Mila ajoi pikku Osetilla. |
![]() |
Veteraani Suomi-pojat kävivät keräämässä noin
300 pistettä Ruotsista. TigerMK järjesti Fred
Carlsson Memorial-trialin.
Tässä linkki Tiikerin sivuille.
Olisiko ollut ehkä hieman liikaa pinnoja
tarjolla? Ei kait niitä ihan kaikkia tarvitsisi
kerätä näissä classic-jutuissa? Kun tuossa
jutussa puhutaan "Gråskägg"anista (harmaa
parta), niin jos nyt ymmärsin oikein Pullan
puheista, niin Suomessa puhuttaisiin ensi vuonna
Valkoparroista? Tiikerin sivuilta löytyy selitystä Fred Carlsson-jutusta. |
![]() ![]() |
Niklas Ajon tavoitteena viikonvaihteen Indyssä on tietenkin tuo legendaarinen tiilinen maaliviiva mahdollisimman hyvällä sijoituksella. Kari Aho sähkötti Niklaksen tiedotteen. Wikipedia Indystä. |
23.08.11 Tammisaaren MM-muistelot2 . Linköping raportti. Ruusu. Suomen suurin parkkipaikka? VeVe fudis. Erään nettilinkin anatomia.
|
Tammisaaresta hauska kuva; henkilöt vasemmalta: Yrjö Vesterinen, Sammy Miller, Gordon Jackson, Bill Wilkinson, Ykä uudestaan ja Kari Saalasti, joka otti kuvan toukokuussa SSDT:ssä. Kuvan henkilöillä Skotlannin Kuuden Päivän Trialin voittoja lähes lukematon määrä. Pullan raportti Tammisaaresta. (tuosta kuvasta oli jo täällä 20.8) |
|
Kari Saalasti alias Pulla harkitsee mukaan tuloa vuonna 2012 Apollolla (HVA) Classic-trial tapahtumiin. Olisi aika pirteä juttu!! Pullan kuvakavalkaadi Linköpingistä. Linköpingin kerätyt pisteet. Erillisenä juttuna tässä täytyy mainita, että Yrjö Vesterinen voitti Linköpingissä ajetun talvisen Special-Trialin kolme kertaa. Yhden kerran olin paikalla minäkin katsomassa. Ykä tuli veljensä Juhanin kanssa jostain Keski-Euroopasta, Bultaco oli käärittynä muoviin peräkoukkupoikittaiskuljetuksessa. Ykä "keksi" peruuttamisen trialissa (jos joku haluaa, niin voi yrittää selittää tuon), niin veli Juhani oli varmasti ensimmäisiä reppureita MM-trialissa. Hyvä Suomi Hyvä Ykä!! |
![]() |
No tällä kuvalla ei
ole mitään tekemistä minkään motukan kanssa
paitsi..... Ailan Peace-ruusuilla meidän pihassa on sanoma kaikille: Rauhaa ja hyvää mieltä!! |
![]() |
Todella typerä kuva Kehä III:lta. Suomen Suurimmalla Parkkipaikalla on jäljellä YHDET liikennevalot! Ansatien jalankulkuvalot ovat enää ainoat, joilla kasvatetaan ansiottomasti Valtion polttoaineverotuloja! Olisi tämä ollut aivan käsittämätön juttu muutama vuosi sitten. |
Kutosdivarissa Nummen Hukat - Veikkolan VeVe 2-2 Nummen nurmikenttä. Linkki sarjatilanteeseen. |
![]() ![]() |
Internet on
mielenkiintoinen juttu. Siintä voi löytää
todella mielenkiintoisia ns. linkkejä. Linkit
johtaa Sinut edelleen mielenkiintosi ns.
sivuille. Suomen Moottoriliiton sivulla on
linkki: FIM Ride With Us nyt verkossa.
Klikkaamalla hiirellä tuohon siirrytään uudelle
sivulle. Se on tuo alempi kuva tuossa, jossa
myös näkyy tuo ver......to juttu Finmotorace. Hiirellä päästään edelleen ja tämä "uusi nettilehti" on luettavissa. Itse asiassa lehti ei ole uusi vain sen nimi on vaihdettu. Ennen se oli "FIM Magasine" ??? Aletaanpa lukea lehteä. Muutaman aukean jälkeen tulee juttu sveitsiläisestä purkkiorjasta Adof Hännistä. Hieno juttu ja ehdottomasti julkaisun arvoinen. Voitti jopa Maailmanmestaruuden. Mutta meikä kun on tyhmä, niin aloin kyselemään itseltäni: miten se Hänni ohjasi sieltä purkkiorjan (monkey) paikalta sitä sivuvaunumotukkaa? FIM-julkaisun mukaan KUKAAN EI OHJANNUT sitä motukkaa. Minun ei tarvitse pyytää anteeksi Pekka Päivärinnalta, mutta ................. ei tämä liittojen toiminta ihan aikuisten toiminnalta tunnu. Tuo edellinen ei ollut Suomen Moottoriliiton vastuulla. Hännistä kertovan jutun oli tehnyt joku Kansainvälisen Moottoriliiton tunari. Mutta, Mutta, Mutta Tämä seuraava ON Suomen Moottoriliiton vastuulla. Liiton linkeissä tuossa yllä EI mainita mitenkään, että nettilehtykäisessä muutamana pääosassa ovat suomalaiset trialin Maailmanmestarit Yrjö Vesterinen ja Tommi (huom. FIMin yleinen kirjoitusvirhe Tommin nimessä Tommy) Ahvala. Tyhmänä kysyn: Voisitteko edes lukea ne tiedotteet, mistä laitatte linkkejä? No ei varmaan, koska Suomessa VAIN Moottoriliitossa ON Osaaminen Motukoista. Muut ................. |
20.08.11 EM-trial Saksa. Tammisaaren MM-muistelot.
|
Timo Myöhäsen kuuden viikon kilpailuputki jatkui
tänään Saksassa Grossheubach-nimisellä
paikkakunnalla. Iskä Myöhänen sähkötteli pitkin
päivää tilannetta, viimeisin viesti: No
niin... Toinen kierros ajettu. 15 pistettä ...
eli pääsääntöisesti kuluneet jaksot huomioiden
hieno suoritus. 32 pistettä oikeutti tänään
kahdeksanteen sijaan..Siis aika mukavasti
EM-pisteitä. Terv. Timo ja Jukka. MP-taidon perinteinen kesävieras Kevin Gallas myös mukana kisassa ja niukasti em-pisteiden ulkopuolella. Yhteispisteissä Timo nousi mukavasti yhdeksänneksi. Sarja päättyy viikon kuluttua Tsekissä, siellä myös mukana kova HotFortyPlus tiimi. Tässä kisan tulokset. |
![]() |
Tammisaaressa muisteltiin tänään siellä kolmea
järjestettyä MM-trialia! Kuvassa Kai Malaska ja
Yrjö Vesterinen. Ykällä on kesämökki Tammisaaren
nurkilla. Ykällä on kädessä taulu, joka voisi
olla Pullan ottama kuva viime kevään Skotlannin
Kuuden Päivän Trialista. Kai Malaska sähkötti
kuvat ja tekstin:
Terveisiä Tammisaaresta Tällainen meininki oli Tammisaaressa tänään. Harvoin ajetaan Maailmanmestarin kanssa paraatissa, mutta tänään ajettiin. Muutama Kain lähettämä kuva tässä. Muistellaan vielä hieman lisää: Oltiin Samin (37v nykyisin) kanssa katsomassa jaksoja minun Zündapp-endurolla. Sami istui edessäni, kaveri taisi olla n. 4v. Kypärä päässä ja ajolasit. Herra Poliisi pysäytti meidät ja epäili kuljetuksen laillisuutta. No minä tietenkin inttämään ja totesin, että pojalla kypärä päässä ja turvallisesti minun käsien välissä. No siitä sitten jatkettiin matkaa. |
18.08.11 PM-trial vielä kerran. Vekan Aprilia. Sakko???. Crossi-leiri. Yrjö Vesterinen Tammisaaressa lauantaina. "Öhlberg olutmopo".
|
Sain lopultakin koottua PM-matskua jotenkin ymmärrettävään muotoon. Tässä linkki. Kuvapoikana Mikko. |
![]() |
Ystävämme Veikko Nyberg lähti. Vekalta jäi hyväkuntoinen Aprilia CapoNord motukka. Aprilia on nyt myynnissä. |
![]() |
Olen käynyt tuolla New Yorkissa vuosina 1986 ja 1992. Miten hemmetissä ne nyt lähettää minulle sakkolappuja? Taitavat pelleillä ja yrittää minua avata tuota Ticket-tiedostoa. Kyllä täytyy sanoa, että Virusten rukkaajat keksivät lähes päivittäin uusia ideoita. Voisiko ne olla ns. Vihreitä? |
|
Tomi Konttinen
sähkötti junnujen CA-leiristä:
MX C/A –leiri Röykässä
3.9.2011
Koppalammentie 30, 05100
Röykkä
Ratana Jukka Pirisen yksityinen
supercross
Huom! Säävaraus – mikäli sateen vuoksi ei 10-12 Ajoharjoittelu 12-13 Ruokatauko (Huom!
Omat ruuat) 13-16 Ajoharjoittelu
Valmentajina:
Ilmoittautumiset 30.8 mennessä
Osallistumismaksu 40€ Valmennuspäällikkö /
Chief Coach
Suomen Moottoriliitto ry / Finnish
Motorcycling Federation (SML) Radiokatu 20, 00093 SLU Tel. +358 207 789 965 Fax. +358 9 147 742 |
Kai Malaska
sähkötti Tammisaaren MM-muisteloista:
Terve taas Paavo
Tulevana lauantaina 20.08.2011
alkaen klo 09.00 Tammisaaressa muistellaan MM
nostalgiaa vuosilta 1977,-78 ja -82 näyttelyllä,
jossa on esillä valokuvia ja vanhoja
trial-moottoripyöriä. Lopuksi ajetaan paraati,
jossa mukana noiden vuosien MaailmanMestari
Yrjö Vesterinen. MontyFinland Perämiehenkatu 26 10900 Hanko Finland gsm: 050 44 56 217 www.monty.fi |
![]() |
Lasse Jahn sähkötti tällaisen vempeleen kuvan Linköpingistä. Mopedi ja sivuvaunu vanhasta (?) Tuborg oluttynnyristä. Hyvin ruottalaista. |
16.08.11 Lasten suusta. Roni Ratinen. II Lars Jahn classic. VeVe fudista. PM-trial. Melontaa. Finmotorace Oy.
![]() |
Jykä Lappalainen
sähkötti: "Eilen tulin
Vuohiksesta ja harjoittelin tasapainottelua
tallissa. Timppa 4v katseli vähän aikaa ja
sanoi; "Iskä mä luulen, että mä opin
tasapainottelee ja keulittelee ennen sinua."
Että sillai. Timo kuvassa
oikealla. Muut sankarit: Mikko, Jussi ja
Iso-Timo eivät suoranaisesti kuulu tähän
tarinaan, mutta varmaan samaa mieltä Pikku-Timon
kanssa.![]() |
![]() |
Timo Ratinen sähkötti Ronin esityksestä
Sixin avajaisissa (en muuten ole nähnyt tästä
mainintaa muualla?):
Terve! Roni kylpee julkisuudessa ja levittää samalla trialin ilosanomaa. Huomioitiin jopa Amerikassa saakka. Muutama linkki alla. http://www.todayscyclecoverage.com/wordpress/2011/08/07/the-road-to-finland-part-3-silent-sunday/ http://www.youtube.com/watch?v=uJsahvXbVV0 |
|
Sunnuntaina nautiskeltiin II Lars Jahn Classic-trial Vuohimäessä. Me olimme Ruottissa, mutta mutta mutta. Tapahtuman nimisponsori kuvassa Siikajärven tapahtumassa aikaisemmin tänä kesänä. Tapasin Lassen tänään ja hän kertoi, että Antti Syvälahti oli päässyt paikalle sunnuntaina. Antilla on melkoinen perinne; vuodesta 1942 alkaen hän on ajanut moottoripyörällä joka vuosi. Vuoden 2011 ajo tapahtui sunnuntaina Lassen Hondalla Vuohimäessä, olisin halunnut olla paikalla. Sunnuntain kerätyt pisteet. |
Kutosdivarissa Veikkolan VeVe -ViTa/2 Virkkala 3-0 Lapinkylän nurmi. Linkki sarjatilanteeseen. |
![]() |
Nokian Velholla Jone Markkulalla on maagisia kykyjä. Tässä Jone loitsuaa: "Tule hyvä kakku, älä tule huono kakku." Ja Haapasen Jussi toimii niin kuin pomo sanoo ja h-vetin korkeasta portaasta tulee "hyvä kakku". Omalta kohdaltani täytyy sanoa, että loitsut alkavat olemaan aika vähissä. Ei tule PM-trialista muuta tänne tänään. Aikataulu ongelmia. |
|
Taidan tykätä urheilusta. Mennen tullen meidän trial-matkalla samassa laivassa (Finnlink) oli tämä kanoottiperäkärry. Menomatkalla näin kun eräs nuori nainen kävi kokeilemassa toisessa rivissä alhaalta olleen kajakin pussia. Kosketus oli herkkä. Samaa herkkyyttä voi tietenkin osoittaa kaikille omille urheiluvälineille. Nyt vain sattui näin. Jos meitä motukkaimmeisiä ei juurikaan hemmotella mediassa, siis lajin ulkopuolella, niin ei taida olla helppoa melojillakaan. Löysin yhden maininnan YLEn sivuilta. Melojien liitto on ihan yhtä syvältä kuin motukkaliittokin. Tuolta melojilta taisi löytyä "tuoretta" asiaa vuodelta 2010. |
Suomen
Moottoriliitolla on ollut alaisuudessaan
kummajainen; Finmotorace Oy, joka perustettiin
veronkiertoa varten. Moottoriliitto ei ole
koskaan kehdannut julkaista ko. yrityksen
oikeita karvoja nettisivullaan, vaan puhuu
firmasta ilman noita Oy-tunnuksia. Aika köyhää.
Tuon firman yksi (ainoa?) tehtävä on ollut 2011
ISDE:n järjesteleminen. On muuten aika jännää,
että yksityispuheissa tuosta kisasta on tullut
yllättävän paljon palautetta jopa meille. No
Sixi on ollut ja kuopattu. Mitä tapahtuu
Finmotorace Oy:lle? Ei taida olla paljoa
veronkiertoliikevaihtoa tiedossa? Miksi muuten
meidän julkisia veroja pitää kiertää Kurre? Olen yksinkertainen ihminen. Moottoriliiton sivuille on tullut työpaikkailmoitus. Haetaan olikos se nyt talous- ja hallinto-osaajaa. Henkilö tulee myös toimimaan Moottoriliiton toimitusjohtajan sijaisena (voi hyvä tavaton, onko sillä nyt niiiin paljon tehtävää?). Ihan tällainen yksinkertainen ihminen voisi nyt luulla, että se kultamuna Finmotorace Oy laitetaankin jäihin ja sen henkilökunta (1) siirtyykin yllättäen tuohon avoimeen "virkaan". Ken elää se näkee. |
15.08.11 PM-trial Ruotsin Jättendalissa.
Olimme viikonvaihteessa Ruotsissa PM-trialissa torstaista lähtien. Pyydän anteeksi kaikilta muilta, jotka ovat avustaneet lähettämällä juttuja. Kaikki julkaistaan, mutta vasta huomisesta alkaen. Nyt pieni mauste Ruotsista. Jatkoa seuraa |
![]() |
![]() |
![]() |
Suomalaiset PM-mitalistit henkilökohtaisessa kisassa. Tässä mediatiedote kisasta. Kilpailun puuhamies Lars Nyberg lähetti tulokset. Palataan kuvien kanssa ihan pikimiten. |
11.08.11 MP-taito harjoitukset. Linköping Classic. Kaikuja Ruotsista. VeVe fudista. Aki Ajon mietteitä.
|
Mukavarykelmä mopottimia keskiviikkona Vuohimäessä. Osanotto kerhoharjoitukseen oli kiitettävä. Pari kolme muuta kuvaa. Kuva 1. Kuva 2 ja Kuva 3. Kerätyt harjoituspisteet Finntrial.fi. |
![]() |
Lasse Jahn
sähkötti Linköping'in kuulumisia, Lasse:
Moi!
Uusi ennätys:
17 suomipoikaa mukana trialkarkeloissa!
Lauantaina aurinkoa, sunnuntaina koko päivän
hyvää, välillä oikein hyvää trialsäätä (se on
suomeksi; satoi niin s.....nasti).
A-reitin pienimmät pisteet meikäläisen
sukulaiselle, kaksi muuta luokkavoittoa Suomeen.
Björn Heurlén lupasi
lähettää tulokset viikon aikana.
T. Lasse
|
Mikko Mäkelä 18v. viime maanantaina!! Onneksi Olkoon!! |
Myöhäset ja
Mäkelät ovat olleet Ruotsissa viime
viikonvaihteen RM-kisan jälkeen ja treenanneet
ensi viikonvaihteen PM-kisaan. Jukka sähkötteli
poikien touhuista linkkejä:
Terve ! Alla pari linkkiä. Husumin kuvagalleriaan: http://www.facebook.com/media/set/?set=oa.10150254016171923&type=1&closeTheater=1 ja Timron sivulle, jossa juttua meikäläisistäkin.... myöhemmin tulee johonkin lehteen juttua.... meinaan oikein lehtinainen kävi ihmettelemässä ulkomaan eläviä http://www2.idrottonline.se/default.aspx?id=278497 terv. Jukka |
|
![]() |
MotoGP jatkuu Tsekissä Brno'n radalla. Kari Aho sähkötti Aki Ajon kuulumisia ja kisan aikataulun. |